Terveiset mahaan

Odotan niin kovin että saan tietää minkälainen sinä olet, pieni poikamme?

Siskosi on aivan ihana persoona! Iloinen ja valloittava lapsi joka hurmaa jokaisen vastaantulijan. Hän ei ole koskaan itkenyt turhasta, ja omaakin yllättävän pitkän pinnan ollakseen minun tytär. Hän jaksaa pitkään ja sitkeästi keskittyä johonkin asiaan ja vielä hermostumatta, sellaista ominasuutta ei äidiltä löydy. Hän on sitkeä, kun hän päättää jotain hän sen myös tekee. Tällähetkellä kiipeillään kovasti sohvalle, ja sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Periksi ei anneta, ei vaikka äiti veisi toiseen huoneeseen. Hieno luonteenpiirre tuo periksiantamattomuus, mutta mihin se vielä meidät viekään. Siskollasi on selvästi hyvä huumorintaju, ja hän jo tietääkin miten saa muut ihmiset nauramaan. Hän on utelias ja seurallinen, yksin ei ole kiva olla. Hän on eläinrakas ihminen koska kotona meillä on koira, toivottavasti sinäkin nautit että perheessämme on nelijalkainen, uskollinen ystävä. Siskosi on aina nukkunut ja syönyt hyvin, päästänyt meidät siis aika helpolla. Hän on todella kaunis tyttö, kehen lie tullut kun äiti ei ole mikään huippumalli. Siskollasi on suuret ja siniset silmät, pitkät mustat ripset. Moni ihmetteli hänen ensimmäisinä kuukausina miten tummat kulmakarvat hänellä on, ne hän on perinyt meiltä molemmilta vanhemmilta. Siskosi on aina ollut pitkä, syntymästään saakka. Pituutensa hän on perinyt isältä joka on 189cm pitkä, äiti pieni ja lyhyt 161cm. Sinua odottaa myös isovanhemmat, äidin vanhemmat mummi ja vaari jotka rakastavat siskoasi yli kaiken.

En odota että olet samanlainen kuin siskosi, en. Odotan erilaisuutta ja erilaisiakin luonteenpiirteitä kuin siskollasi, nehän ovat vaan mielenkiintoisia ja omanlaisia ominaisuuksia. Odotan sitä että voin ihmetellä miten kaksi samasta puusta veistettyä voivat olla erilaisia. Toivon kuitenkin että olet yhtä tyytyväinen ja onnellinen elämääsi ja siihen mitä me isäsi kanssa pystymme sinulle tarjoamaan. Äitinä olen äärettömän onnellinen siitä että sinua odottaa isosisko, reipas ja kiltti sisko jonka asiosta sinun ei koskaan tarvitse kokea olevasi yksinäinen tai ilman ystäviä. Toivon että teille kehittyy luottamuksellinen ja vahva side, sekä ystävyys joka kantaa läpi teidän elämän!

Odotan niin kovasti että saan nähdä sinut, ja kokea elämässä lisää kohokohtia myös sinun kanssasi. Voi hyvin siellä massussani, kasva isoksi ja vahvaksi, jaksan kyllä odottaa!! Olemmehan pian puolessa välissä odotusta.

Äiti 

Ensimmäinen vaatetilaus POJALLE

Koska tämä mamma rakastaa lastenvaatteita, ja nyt ensimmäistä kertaa pääsin katselemaan vaatteita myös pojalle en voinut olla tekemättä tilausta. Koska pieniä vaatteita löytyy jo ennestään, niin päätin sitten ostaa jo vähän isommalle pojalle. Ovat nimittäin kokoa 86 eli vuoden ikäiselle, tai ainakin meidän tyttö pian 1v käyttää seuraavaksi kokoa 86. Tarkempi totuus on se etten jätä hyvää ostamatta varsinkaan jos saan sen hyvällä alennuksella.

Vaatteet ovat Reimashopista ja takki oli -50% ja kengät -20%.

Ihastuin tuohon takkiin ensisilmäyksellä, just niin paljon kuin vaatteisiin voi ihastua.

Oli tässä vähän sekin taka-ajatus, että jos tytölle jo hankkimani ensitalven vaatteet kokoa 92 ovat alkutalvesta liian isoja, saa hän luvan pukea nämä päälleen kera olemassa olevien pinkkien asusteiden.

Sopii ihan hyvin eikö vaan?

Kuvat täältä

Näin, välillä vähän hömppääkin koska tämä mamma tykkää hömpöttää.

Onko muita lastenvaatteisiin hurahtaineita?

Ensimmäistä kertaa äideiksi tulevat, varoitus! Lastenvaatteisiin jää koukkuun ;)

Rakenneultrassa

Eilen oltiin koko perhe sairaalalla rakenneultrassa ja siellä selvisi että pikkuisella on kaikki hyvin. Siihen luotinkin, en tässäkään raskaudessa ole murehtinut turhia vaan luottanut että kaikki on hyvin. Vauvan pituus 19cm vastaa täsmälleen viikkoja eli 19+0. Kotona mittanauhalla katsoin tuon 19cm, ja isohan hän jo on. Hassua, että hänellä on jo 4cm reisuluu ja aivot samaa kokoluokkaa (jos nyt kuulin ja ymmärsin kätilön puheita oikein). Ihan täysillä en pystynyt ultrausta seuraamaan koska esikoinen hääräsi siinä ympärillä, vaikka isänsä sylissä suurimman osan ajasta olikin. Hyvät unenlahjat on pikkuisella, aika pitkään sai massua hölskytellä ennenkuin saatiin potku näkyviin, mutta kyllähän hän senkin meille näytti.

Ja voinhan minä sen teille kertoa, että pikkuveli sieltä on tulossa!

Oma mielikuvani liikkeiden perusteella oli että poika, koska tämä kaveri liikkuu paljon enemmän ja potkii kovempaa kuin esikoistyttö. Eikös yleinen mielikuva ole että pojat ovat vilkkaampia? Niin ja veikkasihan se neuvolatätikin jo sykkeiden perusteella tämän(kin) olevan poika, joten oikeaan osui hän tälläkertaa.Muuten olinkin varma tytöstä, tämä raskaus on ollut niin identtinen edelliseen verrattuna.

Mutta ihanaa saada poika, pieni pikkuveli tytölle. Sitten meillä on tyttö ja poika!

Vaikka olisin ilahtunut toisesta tytöstä yhtä paljon, on silti aivan täydellistä saada myös poika tähän perheeseen. Jotenkin koen että annan miehelleni pojan, en tiedä mistä moinen tunne mutta niin sen ajattelen. Juontaakohan toisesta yleisestä käsityksestä että jokainen mies haluaa pojan.

Nyt ei enää odoteta vauvaa, vaan odotetaan POIKAA! Silti jännitettävää synnytykseen riittää vaikka sukupuolta ei tarvitsekaan enää jännittää. Tällähetkelle odotan että...

• Saan kuulla että hän on yhtä terve ja hyvinvoiva kuin siskonsakin oli syntyessään
• Odotan näkeväni hänet ja sitä onko hän paljon siskonsa näköinen
• Mietin onkohan hänkin yhtä pitkä ja painava kuin siskonsa oli syntyessään
• Onko hän enemmän minun vai isänsä näköinen
• Onko hänellä yhtä pitkät, paksut ja mustat hiukset kuin siskollaan
•  Onko hänellä myös siniset suuret silmät, ja pitkät mustat ripset kuin siskollaan
• Onko hänellä yhtä pitkät pienonsoittajan sormet kuin siskolla
• Ja syntyyköhän hän ajoissa vai joudutaanko taas synnytyksen käynnistykseen?? 

Paljon on siis vielä jännitettävää ja odotettavaa, vaikka luulin että se sukupuoli on se ainut asia jonka odottaa saavansa tietää.

Sopii arvata mitä tämä mamma alkaa seuraavaksi tekemään?
Siitä seuraavaksi ;)

Tunnustus

Ilokseni sain tunnustuksen blogista Äpyli ja Päpylit, jossa myöskin odotellaan toista lasta pienellä ikäerolla esikoiseen.

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi

3. Lahjoita tämä sama award 15 muulle bloggaajalle/blogille.

Tunnustukseni liittyy tällä kertaa esikoisen odottamiseen ja synnytykseen:

1. Tyttö syntyi rv 42+2 painaen 4400g ja 54cm.
2. Synnytystä yritettiin käynnistää kaksi vuorokautta ennenkuin kivuliaat supistuksen alkoivat.
3. Onneksi synnytys itsessään oli nopea, kestoksi merkittiin 7h, ponnistuvaihe tosin kesti 40min eikä mikään ihme noilla mitoilla.
4. Kaikesta odotuksesta ja ponnistelusta huolimatta synnytyksestä jäi minulle hyvä mieli, odotan innolla seuraavaa vaikkakin jännitän onko hänkin yhtä iso (tai kenties vielä isompi)
5. Tällähetkellä suurin huolenaiheeni on, että miten nopeasti kakkonen meinaa syntyä kun toinen tulee yleensä nopeammin. Sen lisäksi kotona alkavat supistukset ja matka sairaalaan ovat minulle ihan uutta.
6. Synnytystä seuraavat kolme vuorokautta olivat helvetillisiä, inhosin tuota sairaalaa ja sen henkilökuntaa. Itkin siellä monet kerrat koska halusin vain päästä vauva kanssa kotiin.
7. Seitsemäs tunnustukseni tulee seuraavassa tekstissä, huomenna on nimittäin rakenneultra!

Jaan tunnustukseni eteenpäin seuraaville raskausblogeille jotka eivät vielä ole saaneet tätä:

Pikku pallero

Life is erratic

9 kuukautta miehen silmin

Pienen pientä nyyttiä odotellen

Tehdäänkö vauva?

Suurena haaveena

Myös blogi Vauvaprojekti nro.2 ansaitsisi tunnustuksen, mutta sinne suunnalle vastaavanlainen on näköjään juuri mennytkin.

Vauvan vaatteista

Kävin Lindexin sivuilla katsomassa esikoiselle kesävaatetarjontaa, enkä voinut vastustaa kiusausta ihan vain vilkaista vaatteita pojalle. Ihania tyttövauvojen vaatteitakin olisi, mutta niitä en viitsinyt sen tarkemmin edes katsoa koska esikoiselta jäi niin paljon vaatteita ettei uusille ole tarvetta.

Ihanan värikkäitä vaatteita, en ole aikaisemmin edes katsonut poikien vaatteita mutta löytyyhän niillekkin muutakin kuin tummansinistä ja harmaata.

Parhaiksi todetut vaatteet  ihan pienelle ovat mielestäni body ja housut, tai body ja potkuhousut. Potkareita opin tytön kanssa käyttämään vasta vähän isommissa koissa, varmaan vasta sitten kun hän oppi istumaan sylissä koska hoitopöydälle ne on hankala pukea (siis sellaiset potkuhousut jotka tulevat ylhäältä kiinni). Pelkät housut saa nopeasti pois ja bodysta alanepparit auki.

Lindexin velourhousut olen todennut parhaimmiksi housuiksi, niillä on vähän pidempi käyttöikä kun lahkeita ja vyötäröä saa käännettyä. Kestävät myös hyvin pesua.

Myös Lindexin sukat olen todennut parhaimmiksi, siis juurikin nuo kuvassa olevat jarrusukat ja käännettävät varret. Eivät purista mistään ja pysyvät jalassa sätkivissäkin jaloissa (ja nyt taaperolla joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan).

Yövaatteita on osta enää muualta kuin Tutalta, inhoan nepparikiinnityksiä! Tutan vetoketju on siitä hyvä, että se aukeaa sekä alhaalta että ylhäältä, nopeuttaa ja helpottaa hurjasti yöllisiä vaipanvaihtoja. Ehdoton juttu on myös umpinaiset varpaat.

Hupparit ym. pitkähihaiset ovat mielestäni hyvin epäkäytännöllisiä ainakin pienelle joka nukkuu paljon, huppu vain painaa niskaa ja on tiellä. Muutenkin sisätiloissa riittää hyvin pelkkä body, meidän neiti ainakin hikosi jos puin t-paitabodyn ja päälle vielä jonkun pitkähihaiset. Ne jätän siis suosiolla ostamatta tälläkertaa, vaikka onhan pieneen huppariin puettu pienokainen melko suloinen.

Paljon paljon rahaa säästyisi jos tulisi toinen tyttö,
mutta pojalle pääsisi ostamaan uusia ihania vaatteita joka kieltämättä houkuttelee aika paljon :)

Pikkusisko vai pikkuveli?

Pääni puhki olen miettinyt haluammeko seuraavassa ultrassa kuulla kumpi sieltä on tulossa,

tyttö vai poika. Enkä vieläkään ole päättänyt. Esikoisen kanssa emme tienneet kumpi tulee, ja siksi tunteet sanovat nytkin ettei tämänkään kohdalla kuulu tietää. Koen että se olisi epäreilua tälläkertaa tietää etukäteen.

Esikoisen kanssa koin kuitenkin ikäväksi kun kaikki arvailivat etukäteen kumpi sieltä tulee.

90% arvailijoista sanoivat että ihan selvä poikamaha. Sinulla on tuo poikaviivakin mahassa. Neuvolatäti sanoi olevansa 95% varma että tulee poika, sykkeet olivat siihen viittaavia. Kun tyttö syntyi, olin vähän hämilläni että ai tyttökö sieltä tulikin. En lainkaan pettynyt koska itse en odottanut kumpaakaan, mutta miten kaikki muut olivat niin erehtyneet. En haluaisi tälläkin kertaa kuulla noita arvailuja, koska niiden takia itsellekin muodostuu vanhempi tunne jompaan kumpaan.

Kuva

Yleinen käsitys on että kun perheessä on jo tyttö, niin ilmanmuuta nyt toivotaan poikaa. Ei se näin ole, ottaisin itse ihan yhtä mielelläni myös toisen tytön. Vaatteita olisi helppoa ja halpaa kierrättää tytöltä toiselle, ja heistä olisi ehkä enemmän seuraa toisilleen. Poika olisi ihan yhtä toivottu vaihtoehto, olisi ihanaa olla myös pojan äiti ja suoda isälle myös poika. Suvun jatkaja. Olen kysynyt mieheltä toivooko hän nyt poikaa? Hän toivoo tervettä lasta, aivan kuten minäkin.

Tunteet sanovat siis ettei oteta etukäteen selvää. Mies antaa minun päättää. Oma järki sanoo että olisi järkevää tietää ennalta että osaa varautua

- Pojalle on tehtävä paljon uusia hankintoja kuten vaatteita. Vauvan synnyttyä on ehkä vähän vaikea lähteä kahden pienen kanssa shoppailemaan eikäse muutenkaan ole ensimmäisenä mielessä

- Jos se on tyttö olisi esikoisen vanhat vaatteet ym. hyvä laittaa etukäteen käyttövalmiiksi.

- Lapsille tulee yhteinen makuuhuone ja leikkihuone. Leikkihuone on valmis, makuuhuone tulisi tapetoida ja sisustaa. Etukäteen jos tietäisi laittaakko tyttöjen makkari vai molemmille sopiva. Vauvan ja taaperon kanssa voi tapetointi ym. sisustaminen olla vähän haasteellisempaa.

Jos siis tietäisi kumpi tulee, olisi kaikki valmiina odottamassa synnytyslaitokselta kotiuduttua.

En kuitenkaan haluaisi poikaa pukea tytön vaaleanpunaisiin vaatteisiin.

Olenko ihan pöljä ja pinnallinen kun tälläisiä edes mietin??

Kuva

Täällä muuten aika hauskoja otsikoita aiheesta, itse en viitsinyt sen tarkemmin lueskella.

Ystäväni oli katsonut tuosta kiinalaisesta kalenterista että poika olisi tulossa, katsotaan onko siihen luottaminen.

Miten sinä jaksat?

Kahden pienen kanssa? Kun noin pieni ikäero ja kaikkea? Niinpä, hyvä kysymys johon en valitettavasti osaa vielä antaa vastausta. Mutta jos saan vastakysymyksiä esittää niin osaisiko joku vastata niihin? Olisiko elämä  jotenkin helpompaa jos olisimme odottaneet vielä pari vuotta? Sitten kun esikoinen ei nuku enää päiväunia ja on muutenkin isompi ja omatahtoisempi, ehkä myös uhmakäinen? Vai miten kauan pitäisi odottaa että olisi helppoa olla äiti? Olisiko se helpompaa käydä töissä, huolehtia esikoisesta ja olla vielä raskaana? Miksi sen pitää olla helppoa? Paljon kysymyksiä.

Kuva

Olen nyt selannut muutamaa blogia joissa on jo pieniä lapsia pienellä ikäerolla. Olen tullut siihen lopputulokseen etten halua lukea sen tarkemmin, koska valitettavasti ovat aika negatiivis-sävyisiä blogeja kaikkine tunteenpurkauksineen. En halua pahoittaa mieltäni toisen puolesta koska hänellä on rankkaa, enkä itse miettiä onko se sitten meilläkin noin hirveää. Mietin vain että miten sitä ennen jaksettiin? Ollaanko me nykyään niin mukavuudenhaluisia ettei siedetä stressiä, paineita, väsymystä? Ennenvanhaan lapsia tuli liukuhihtalta eikä silloin kysytty miten sinä jaksat? Se oli jaksettava.

Kuva



Näin koen sen itsekin että minun on pakko jaksaa! Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Tietoinen valinta, harkittu päätös. Jaksaminen on muutenkin niin suhteellinen käsite. Mitä pitää jaksaa? Huolehtia jälkikasvusta ja antaa rakkautta. Tarvitaanko siihen jotain ydinfysiikkaa tai opiskelua? Itse tiedostan omat voimavarani ja myöskin heikkouteni. Olen pohtinut niitä asioita jotka vaikuttavat ihmisen jaksamiseen, ja tässäkohtaa luonnollisestikin äidin jaksamiseen kahden pienen kanssa. En kuitenkaan ala tuloksiani täällä erittelemään koska tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta omalla kohdallani tiedostan asioita jotka vaikuttavat minun jaksamiseen. Katsotaan vuoden päästä saanko nauraa näille pohdinnoilleni kun olen toinen jalka parantolan ovenvälissä. Tai onnellisena siitä että kyllä minä tästäkin selvisin.

Kuva

Hauska blogilöytö

Blogin nimi "9 kuukautta miehen silmin" puhukoon puolestaan! ;D

Kävin sinne jo kommentoimassa että pitäisiköhän ehdotta omallekin miehelle, miehelle joka ei kommentoi toista(kaan) raskautta kuin sanomalla että raskaana oleva nainen on seksikäs samaan aikaa kun itse ihmettelen että onko se läskiä vai raskausmaha.

Onnen potkuja

Viikon parin verran olen tuntenut pieniä poksahduksia vatsassani, mutta eilen ensimmäisen kerran tunsin kunnon potkuja. Tunnen niitä monta kertaa päivässä, aina kun ehdin paikoilleni. Eilen (rv 17+0) tunsin ne myös vatsan päältä. Miten voi jo nyt, kun toinen on vasta n. 16cm pitkä?  En yhtään muista milloin tunsin ekat potkut esikoisen kanssa, mutta nyt tietysti osaan tunnistaa miltä ne tuntuvat. Tytön kanssa ne meni pitkään sekaisin suolikaasujen kanssa, tai niin ainakin luulin.

Kun tähän asti koko raskaus on tuntunut aika uskomattomalta, niin nyt tuo pieni ihmisen alku vatsassani alkaa saada uskomaan että totta tämä on! Ja yhtä ihanilta potkut tuntuvat kuin ensimmäiselläkin kerralla, yhtä paljon niitä kuulostelee ja odottelee.

Minusta nämä potkut ovat näin äkkiseltään muisteltuna parasta koko raskaudessa, kun se on ikäänkuin äidin ja vauvan varhaista kommunikaatiota. Vielä hauskempaa se on sitten, kun tunnet kylkikaaressa vauvan kantapään ja voit tökätä sen kädelläsi pois. Ja hetken päästä se potkaisee uudestaan.

Toinen lapsi

Moni varmasti miettii että miksi toinen lapsi jo nyt, näin pienellä ikäerolla esikoiseen. Toisille se on itsestäänselvää ja luonnollista että lapsia saadaan pienelläkin ikäerolla. Itse koen että lapsia juurikin saadaan, ei tehdä. Vaikka esikoinen sai alkunsa muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ja tämä toinenkin melko pian kun päätimme että toinen saa tulla, koen silti ne lahjaksi jotka olemme saaneet. Rakkaudella tehneet ja onneksemme saaneet.

Kuva

Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja sen vuoksi olen aina tiennyt että jos saan omia lapsia en halua heille liian suurta ikäeroa. Kymmenen vuotta on liian suuri, jos ajatellaan asiaa lasten kannalta. Veljestäni ei ollut minulle koskaan leikkiseuraa, emmekä nyt vanhemmallakaan iällä ole kovin läheisiä. Olin aina kateellinen niille joilla oli sisaruksia, ei tarvinnut miettiä kenen kanssa leikkisi eikä koskaan olla yksin. Vielä nykyäänkin harmittelen ettein minulla ole siskoa tai veljeä, joka olisi minulle kuin paras ystävä. Tämä oli siis selvä juttu että haluan lapset mm. tämän takia pienellä ikäerolla.

Kuva

 

Ensimmäinen ajatus monella on että miten sinä jaksat, kahden pienen kanssa. Tämä oli äitininkin ensireaktio kun asiasta kuuli. No, sanotaanko ensiksi että kait sitä uskoo ja toivoo että tämä toinenkin olisi yhtä "helppo" kuin esikoinen, vaikka lottovoittohan se melkein olisi. Oli helppo tai ei, uskon että selviän ja jaksan kahden pienen kanssa. Uskon siihen täysin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en kertaakaan esikoisen kanssa ole kokenut itseäni ylitsepääsemättömän väsyneeksi. Tai jos synnytyslaitoksella vietetyt ensimmäiset vuorokaudet lasketaan niin silloin kyllä, mutta en kertaakaan sen jälkeen. Vaikka alkuun sai herätä usein öisin sain kuitenkin aina nukuttua sen verran kuin tarvitsin. Jos en yöllä niin päivällä. Siksi koen hyväksi nyt myös sen, että esikoinen on sen verran pieni että nukkuu vielä kahdet päiväunet. Alkuraskauden väsymyksen sain karkoitettua nukkumalla parin tunnin päiväunet iltapäivällä, näinollen väsymykseni ei vaikuttanut esikoisen kanssa touhuamiseen millään tavalla. Olen myös äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, etten tässäkään raskaudessa joutunut kärsimään pahoinvoinnista eikäsekään siis ole rajoittanut esikoisen hoitoa. Hän ei ole millään tavalla joutunut "kärsimään" äidin raskaudesta. Nyt toivonkin että loppuraskaus menee yhtä hyvin kuin ensimmäinen, ja yhtä hyvin kuin tämä on nyt alkanutkin.

Kuva

Ajattelen myös että ei se välttämättä ole yhtään helpompaa jos olisi pari kolmevuotias uhmaikäinen ja vauva, omat haasteensa varmasti siinäkin. Ja miksi sen pitäisi olla helppoa, äitiyteen kuuluu väsymys, pinnojen kiristyminen ymym. negatiivisetkin tuntemukset. Se ei voi olla ruusuilla tanssimista, ainakaan tosielämässä. Tällähetkellä koen suurimmaksi huolenaiheekseni jos jotain pitää keksiä niin sen, että millä ajalla sitten laitan ruokaa kun tuntuu ettei sitä nytkään saa rauhassa tehdä. Se on sitten järjestelykysymys, pitää alkaa ennakoimaan asioita paremmin ja valmistamaan/esivalmistamaan seuraavan päivän ruokia jo edellisenä iltana. Toinen jännityksen paikka on koiralisä siihen arkeen, mutta pelkäsin sitä turhaan esikoisenkin tultua joten luotan että kaikki menee siinäkin mielessä hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Onnekseni olen päässyt suurimmasta pakkomileteestäni pitää koti tiptop kunnossa aamusta iltaan, nyt minua ei edes ahdista se että kotona on turvallisuuden rajoissa sotkuista. Tarkoittaa siis leluja lattioilla ja muutama astia tiskipöydällä, pyykkikorissa koneellisen verran likapyykkiä pestävänä. Ei ahdista ei.

Kuva

Päiväkirjasta julkiseksi blogiksi

Alunperin tarkoitukseni ei ollut julkaista tätä blogia vaan pitää se omana salaisena raskauspäiväkirjanani. Ei täällä kuitenkaan mitään salaista ole, joten en nää mitään syytä miksen jakaisi omia raskauskuulumisiani muillekin. Viime marraskuussa aloitin blogin Olet tyhjä taulu vasta, jonka päätin pitää suljettuna blogina, jonne vain kutsutut lukijat pääsevät lukemaan ja katselemaan kuvia pienestä tytöstäni joka syntyi 3/2011. Toki päästän tämänkin blogin lukijoita sinne lukijoiksi jos joku haluaa, viestiä voi jättää blogin seurantablogiin joka löytyy TÄÄLTÄ.

Toivon ettei tänne eksy vihamielisiä lukijoita ja kommenttien jättäjiä. Tulen hyvin herkästi sulkemaan tämänkin blogin jos joudun pahoittamaan mieleni jonkun ikävistä terveisestä, mutta onneksi kai niitä jätellään melko harvoin.

Lämpimästi tervetuloa kaikille, jätähän terveiset käynnistäsi!!

Vatsavertailu

Hiukan on eroa vatsan koossan, kun ensimmäisessä raskaudessa (kuvat 2010) raskausviikolla 15 vatsaa tuskin huomasi, ja nyt se pullottaa jo melkoisesti. Nykyinen vatsa vastaa melkein ensimmäisen raskauden viikkoja 20.

Pahoittelut alastonkuvista, yritän tässä raskaudessa ottaa myös paita päällä olevia masukuvia.

RV 15

Sikiön paino: 50 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 8 cm
Koko pituus: 10 cm

SIKIÖ

Tämän viikon alussa sikiö on 12 viikkoa vanha. Pää on edelleen iso suhteessa vartaloon mutta se pysyy jo pystyssä kaulan ja niskan avulla. Hiuspyörteet sikiön päässä alkavat juuri ja juuri erottua. Keuhkot kehittyvät edelleen, ja sikiö alkaa hengittää pieniä määriä lapsivettä. Tämä on erittäin tärkeää, jotta keuhkot kehittyisivät oikein. Sikiö alkaa tuottaa sylkeä. Se myös nielee lapsivettä, ja imemistaito on parempi. Imemiseen tarvittavat lihakset kasvavat poskissa. Niiden kasvaessa kasvot saavat yhä vauvamaisemmat piirteet pulleine poskineen.

Lapsivesi uusiutuu joka kolmas tunti. Sydän pumppaa 28 litraa verta joka päivä. Se saattaa kuulostaa melkoisen suurelta määrältä, mutta vastasyntyneen lapsen sydän pumppaa kokonaiset 350 litraa vuorokaudessa! Kädet ovat melkein saavuttaneet lopulliset paikkansa, mutta jalat ovat edelleen suhteellisen lyhyet. Liikkeet tulevat pehmeämmiksi ja kontrolloidummiksi. Jotkut tuntevat jo nämä höyhenenkevyet liikkeet, mutta useimmat eivät tule tuntemaan niitä vielä muutamaan viikkoon.

NAINEN
Hormonitasosi tasaantuu pikku hiljaa, joten useimmat raskausoireista vähentyvät. Kehosi käyttää kaksinkertaisen ajan syömäsi ruoan sulattamiseen. Lisäksi suolistosta imeytyy kaksinkertainen määrä nestettä. Ei ihme, jos kärsit ummetuksesta!

Joillekin ilmestyy tumma viiva iholle navasta alas häpykarvoitukseen. Sen nimi on linea negra ja se katoaa synnytyksen jälkeen. Kohdun korkein kohta (fundus) on nyt korkeammalla kuin lonkkaluut, ja tuntuu useimmin 8 - 10 cm navan alapuolella.

Kokeile kuinka ihanalta tuntuu laittaa käsi kasvavalle vatsalle! Alkavatko vaatteet kiristää vatsasta ja lantiolta? Ehkä on aika tutustua äitiysvaatteisiin tai ostaa pari numeroa isompia vaatteita?

Tuntemuksia

Päiväsaikaan ei juurikaan ehdi raskautta ja pienokaista miettimään, mutta ihan viimeistään illalla sängyssä painan kämmenen vatsan päälle ja ajattelen häntä. Nyt viikon verran olen alkanut tuntemaan kohdun paremmin, kova pallukka navan alapuolella. Vatsalla nukkuminen onnistuu vielä, mutta lattialla makaaminen tuntuu epämiellyttävältä. Kenkiä laittaessa vatsan tuntee, housutkin alkaa puristaa vatsasta. Kiloja ei ole vielä hirvittävästi tullut, mutta vatsa on silti kuin ilmapallo. Neidin kanssa vatsa oli tämän kokoinen vasta viikoilla 20, mutta onhan mulla jäljellä vielä makkaroita siltä ajalta. Yhtään mahakuvaa en ole vielä ottanut, neidin kanssa niitä tuli otettua jo ekoilta viikoilta alkaen. Nyt täytyy aloittaa kun se alkaa näkyä.

Olen alkanut myös tuntemaan jotain, en ole ihan varma ovatko ne muljahdukset olleet päivän ruokavalion aikaansaamia vai ihka oikeita potkuja, mutta pientä kutinaa ja kuplintaa olen tuntenut silloin kuin oikein pysähdyn kuuntelemaan. En muista milloin tunsin neidin ensimmäiset liikkeet, mutta paljon myöhempään.

Olen kertonut raskaudesta vasta muutamille, vanhempani ja mummini tietää ja yksi ystävä. Mutta eipä sosiaalinen elämäkään ole niin vilkasta kuin ennen, enkä puhelimessa viitsisi tälläisesta asiasta kertoa. Seuraavaksi pitäisi ilmoittaa työpaikalle, hoitovapaanihan loppuisi jo heinäkuussa mutta nyt äitiysloma alkaa silloin ja kestää toukokuuhun 2013 asti. Sinne kertominen jännittää. Äidillenikään en varsinaisesti kertonut vaan hän arvasi itse, tai vitsillä heitti uutena vuotena kun vatsani oli niin pullollaan kaikesta syömisestä. Oli aika järkytys hänelle noin ensialkuun, että NYT JO TOINEN? Miten minä jaksan? ymym. En ole itse asiaa sen enempää stressannut, tämä oli tietoinen valinta ja uskon että jaksan siinä missä muutkin. Olisin huolissani jos tämä olisi kolmas lyhyen ajan sisällä.

Tällähetkellä suurin mietinnän aihe on että haluammeko seuraavassa ultassa selvittää kumpi sieltä tulee. Neidin kanssahan me emme tienneet etukäteen, ja myös siksi olisi nyt kiva olla tietämättä. Säästää se jännitys synnytykseen. Mutta toisaalta se helpottaisi asioita tälläkertaa, voisi etukäteen tehdä hankintoja. Pestä tytön vanhoja vaatteita valmiiksi tai ostaa pojalle uusia. Sitten kun päästään laitokselta kotiin niin ei tarvitsisi ensimmäisenä alkaa pesemään pyykkiä tai lähteä vaateostoksille. Ja neidin tulevat ulkovaate/kenkävalinnatkin olisi kätevää ja edullista ostaa sen mukaan periikö ne tyttö vai poika. No mutta, vielä on nelisen viikkoa aikaa päättää ennen sitä ultraa.

Pitkän ajan kuulumiset

Nyt mennään jo raskausviikolla 15 ja päivät päälle, pitkään aikaan ei ole ollut aikaa paneutua tämän blogin puolelle. Nyt kuitenkin alkaa suurin väsymys helpottamaan ja iltasella saa jo taistella unentulon kanssa jos päivällä nukukuu, niinpä taidan alkaa jättää ne päiväunet pois. Neitokainenkin on alkanut heräämään aamulla aikasemmin (ennen klo 8.40 nyt 7.15) joten on tärkeämpää nukkua sitten yöllä kunnolla.

Tähän väliin sitten viime kirjoituksen on mahtunut muutama neuvolakäynti, lääkäri ja eka ultra.

Enimmäinen lääkäri oli viikoilla 10+ ja siellä katsottiin se peristeinen kohdunsuuh- ja kaulan tilanne, sekä tälläkertaa katsottiin myös ultralla. Kait se katsoi huvin vuoksi tai siksi kun mukana oli myös lääkäriopiskelija, mutta jo siellä varmistui viikot ja se että tulokkaita olisi vain yksi. Huoh :) Neidin ekalla lääkärikäynnillä ei ultrattu, mutta tämä olikin eri kunnassa tälläkertaa. Kaikki hyvin, tosin neiti alkoi itkemään vierastamisesta ja oli koko tutkimuksen ajan vatsani päällä.

Ultra oli viikoilla 11+5 ja mitat arvioidusta lasketusta ajasta poikkesi vain parilla päivällä, laskettu aika pysyy siis 10.8.2012. Kaikki hyvin, ei liikaa niskaturvotusta ja verikokeissa käynnin jälkeen sain postissa tulokset että riski saada down-vauva on normaali. Vai miten se nyt menikään. Neiti oli isänsä kanssa mukana ja vähän ihmeissään kun huone oli hämärä ja omituinen, ultratäti meinasi alkaa itkettämään mutta isin syli ja äidin tutut kasvot pelastivat. Reipas tyttö. Oli jälleen yhtä hienoa nähdä miten uusi lapsenalku mahassa kasvaa, liikkui jo paljon ja hyvät kuvat saatiin. Ja tuntuu että viime kerrasta on vain hetki, vaikka todellisuudessa melkein 1,5 vuotta.

Neuvolakäynneillä kaikki ok, sydänäänet n.159. Jälleen sanoin että ei sitten arvailla sykkeen perusteella sukupuolta, mutta sanoi että tyttösykkeeltä tämä vaikuttaa. No, jos neidillä oli poikasyke niin kai tämä on sitten poika kun sillä on tyttösyke. Mutta neidinkin kanssa sykkeet tasaantuivat vasta 20 viikon jälkeen. Neiti ollut reipas joka käynnillä, alkaa jo tottua kun vuoronperään käydään siellä.

RV 15+3