Vauvan tarvikkeet

 Meillä on onneksi jo esikoisen käytössä olleita tarvikkeita valmiina, mutta ajattelin silti listata ne tarvikkeet jotka olen todennut meidän tarpeille ehdottomiksi. Näitä ilman emme olisi joko pärjänneet tai sitten ne ovat muuten vaan helpottaneet arkea paljon. Uskoisin että toisen lapsen kohdalla nämä arjen helpottajat tulevat vielä tärkeimmiksi.

 

Turvakaukalo
Turvakaukalon ostin käytettynä huutonetistä ja onneksi niin, sen käyttöikä on kuitenkin aika lyhyt (meillä oli 8kk) eikä sitä käytetty edes viikottain. Onneksemme saimme uudenveroisen, siistin ja ehjän istuimen kuten myyjä lupasikin. Tuon jalustan koin ehdottomaksi, helpotti suuresti vain napsauttaa istuin kiinni jalustaan sen sijaan että sen kiinnittäisi aina vöillä kiinni. Siihen kannattaa siis investoida jos vaan sen verran lompakko sallii. Tämän kaukalon olisi saanut kiinnitettyä sitä varten olevaan Brio Sing rattaisiin, mutta ennen tätä ehdin ostaa matkarattaat joten emme tarvinneet. Olisi ollut pirun kätevä esim. kauppareissuilla, jos nyt ostaisin hankkisin myös nuo Brio Sing lastenvaunut ja jättäisin matkarattaat ostamatta.

Brio Primo turvakaukalo jalustalla

Kuvat

Vaunut

Vaunut halusin ostaa uutena ja hyvä niin, niille onkin tullut käyttöä päivittäin ja vieläkin 1-v nukkuu niissä päiväunet ulkona. Jos olisin näitä ostaessani tiennyt että toinen lapsi tulee näin pian, olisi ottanut sellaiset vaunut joihin saa sisaristuimen lisävarusteena. Näihin Brio Happy Combi- yhdistelmävaunuihin saa onneksi sen seisomalaudan. Luulen etten hanki nyt uusia kaksosrattaita, koska meillä on näiden lisäksi matkarattaat joten esikoinen saa matkustaa niissä kun kuopus valtaa nämä. Sen verran vähän liikun kuitenkin yksin vaunujen kanssa. Ja voihan ne ostaa sitten jälkikäteen jos tuntuu että ilman ei pärjää.

Muuten olen ollut tyytyväinen näihin vaunuihin, isot ilmarenkaat ovat osoittautuneet hyviksi kun olemme kulkeneet metsämaastossa.

Kuvat

Itkuhälytin

Tämä on ollut meille ihan ehdoton ja tarpeellinen, kyseinen malli on vielä 300m kantavuusalueella ja kuuluvuus riittänyt toisen talonkin läpi. Ovat meille siksi niin tärkeät, koska lapsen on voinut jättää pihalla varjoon nukkumaan silläaikaa kun koiraa on käytetty lähimetsässä tarpeillaan.
Tarpeellinen myös jos jättää lapsen ulos nukkumaan, ja tässä mallissa on ollut hyvä nuo valohälyttimet jos ääntä kuuluu niin ne alkaa vilkkua. Hyvä lisä jos olen imuroinut sisällä niin nähnyt valosta koska kuuluu ääntä.
Ostin uutena, nyt ostaisin kyllä käytettynä jos tarvitsisin. 

Kuva

Sitteri
Kiistelty sitteri. Meillä oli kuitenkin ihan kelpo vehje, helpotti mm. omaa syömistä ja suihkussa käyntiä kun vauvan pystyi ottamaan siinä mukaan. Kätevä myös siinä vaiheessa kun  vauva alkaa syödä kiinteitä muttei osaa istua vielä, helppo syöttötuoli. Koska meillä oli tämä en hankkinut leikkimattoa.
Ostin uutena ja onneksi sellaisen josta saa pehmusteet irti, on pesun jälkeen kuin uusi uudelle käyttäjälle.

  

Kantoreppu
Tämänkin huusin huutonetistä ja sain kuin uuden ja vielä pilkkahintaan. Kannattaa ostaa käytettynä jos löytää vähän käytetyn, omat hartiani ei ainakaan jaksaneet kantaa painavaa vauvaa kovin kauaa. Käyttöikä siis melko lyhyt. Ensimmäisinä kuukausina tämä on kuitenkin todella kätevä, vauva rauhoittuu ja nukahtaa helposti ja itse voi laittaa ruokaa, imuroida ja lenkkeillä vauva mukana. Tälle on varmasti suurin käyttö nyt kun tulee toinen pieni.
Tämä malli oli mielestäni huono, tai ainakin siinä vaiheessa kun vauvalle tulee painoa lisää. Voi myös olla etten osannut käyttää sitä oikein, mutta tänäpäivänä saa paljon parempia.

Kuva

 

Pinnasänky
Meillä esikoinen on nukkunut aina omassa sängyssään ja niin tulee myös toinen nukkumaan. Tällähetkellä esikoinen nukkuu pinnasängyssä, mutta josko hänet saisi isompaan sänkyyn kun toinen syntyy niin ei tarvitsisi ostaa toista pinnasänkyä. Ostin uutena, mutta hyvän sattuessa kohdalle ostaisin nyt käytettynä.

Kuva

 

Tuttipullot ja tutit

Ehdottomasti parhaimmiksi tuttipulloiksi olen todennut Ainun Mam Anti-Colic-tuttipullot, koska niissä on sellainen venttiilisysteemi jonka ansiosta pulloon ei kerry ilmaa kun vauva siitä imee. Niihin saa tuttiosan vaihdettu sitä mukaan kun vauva kasvaa. Tosin tässä pullossa rintamaidon lämmittäminen vesihauteessa on liian hidasta hommaa, ja sitä varten ostin erikseen Ainun rintapumppuun suoraan sopivia tuttipulloja, joissa lämmitys sujuu nopeasti. Nämä täytyy toki ostaa nyt uutena uudelle vauvalle.

 Myös tutit ovat makuasia mutta pidän saman merkin tuteista ihan vaan niiden ulkonäön vuoksi.

Kuvat

Hoitolaukku

Ehkä vähiten tarpeelliseksi, mutta silti tarpeelliseksi olen kokenut hoitolaukun. Toki laukku kuin laukku olisi käynyt, mutta hoitolaukuissa on yleensä monta eri taskua ja lokeroa eri tarvikkeille. Koskaan ei voi olla liian iso, vaikka meidän Brion hoitolaukku on aika massiivinen ei siihen silti mahdu isoa kasaa varavaatteita mukaan. Nyt täytyykin ottaa toinen laukku kahden lapsen varavaatteille, muut tarvikkeet mahtuvat kyllä hyvin tähän laukkuun.

Kuva

Hoitopöytää meille ei hankittu koska kodinhoitohuoneessa on tasoa sen verran, ja muutenkin se aika kunnes vauva oppii liikkumaan pöydällä on aika lyhyt. En siis hankkisi erillistä hoitopöytää, lyhyt käyttöikä ja sen jälkeen vie hirvittävästi tilaa.

Olisiko jollain jotain lisävinkkejä meille mitä olette todenneet ehdottomiksi teidän käytössä? 

Kirjotin tämän postauksen vähän siinäkin toivossa, että tänne eksyisi joku ensisynnyttäjä miettiessään hankintoja tulevalle vauvalle. Eksyikö?

Sairaalapäivät synnytyksen jälkeen

Ensimmäisellä kerralla vietin kaikenkaikkiaan sairaalassa viisi vuorokautta, koska ensimmäiset kaksi päivää yritettiin saada synnytys käynnistymään. Nuo kaksi päivää olivat ihan mukavia, vaikkakin todella puuduttavia kaikesta odottamisesta ja jännittämisestä. Kun torstai-aamuna lähdimme sairaalalle suunniteltuun käynnistykseen raskauden yliaikaisuuden vuoksi, olin varautunut ja asennoitunut siihen että vauva syntyisi vihdoin tänään. Mutta ei, hän ja kehoni oli päättänyt odotuttaa vielä kaksi vuorokautta ennenkuin alkoi supistelemaan, ja la illalla tyttö sitten syntyi. Vaikka turhanpanttina odottelu olikin puuduttavaa, kuitenkinn myös ihan mukavaa (koin olevani siellä turhanpanttina vaikka kaksi päivää minuun doupattiin synnytyksen käynnistystä edistäviä lääkkeitä, uskon että lopulta synnytys käynnistyi ihan itsestään lääkkeistä huolimatta). Minua kohdeltiin hyvin, sain vatsani täyteen ruokaa ja riittävästi lepoa ennen synnytystä. Tutustuin myös uusiin äiteihin, joista muutama on tälläkin  hetkellä edelleen ystäviäni. Ja kokoajan tiesin että vauvalla on kaikki hyvin kun sydänääniä kuunneltiin monta tuntia päivässä.

Kuva

Kolme vuorokautta synnytyksen jälkeen olivatkin sitten jotain ihan muuta. Kun tiistai aamulla lähdin sairaalasta, päätin että tänne en enää tule synnyttämään! Ajan seuraavalla kerralla niin kauas tuosta sairaalasta, ettei minua voida lähettää sinne. No joo, nyt aika on kullannut muistot ja pakkohan sinne on taas mennä, mutta en mitenkään hyvillä mielin sinne astele.

Kuva

Varmasti kokemukseeni vaikuttaa kahden päivän turhautuminen, sekä hirveä koti-ikävä mikä minulla oli ensimmäisestä päivästä lähtien. Toki tytön isäkin vietti meidän kanssa aikaa sairaalassa, mutta aika rajallisesti. Yöt olin kuitenkin yksin. Ja yöt ne kaikista raskaimpia olikin, koska en saanut nukuttua. Valvoin käytännössä koko tuon kolme vuorokautta putkeen nukkuen välissä maksimissaan tunnin torkkuja. Tyttö nieli synnytyksessä verta ja oksenteli sitä ensimmäiset kaksi vuorokautta, en uskaltanut nukahtaa ettei hän vaan pääse tukehtumaan tuohon veriseen oksennukseen. Hoitajat eivät olleet siitä lainkaan huolissaan, varmasti ihan yleinen juttu mutta tietämättömälle suuri huolenaihe. Tyttö oli itkuinen, näin jälkikäteen ajateltuna ei varmastikaan saanut tarpeeksi maitoa, koska se nousi minulle kunnolla vasta sinä iltana kun kotiuduttiin sairaalasta. 

Kuva

Suurin syy kaikkeen oli siis varmastikin väsymys ja hormonit, mutta koin myös että minua ja vauvaa kohdeltiin siellä huonosti. Kukaan ei ottanut huomioon että olen ensisynnyttäjä, kokematon ja tietämätön mistään. Onneksi tyttö imi rintaa alusta asti hyvin enkä sen asian kanssa tarvinnut ohjausta, mutta eivät he auttaneet tai opastaneet missään muussakaan. Synnytys oli niin raskas että olin pyörätuolissa seuraavan vuorokauden, tarvitsin siis itsekin apua sängystänousemiseen, vessassa käymiseen ymym. Enkä haavereilta pystynyt edes istumaan missään. Viimiseen asti pidettälin vessahätääkin, kun en halunnut hoitajia vaivata. Aina ne kuitenkin tulivat naama kurtussa auttamaan kun soitin kelloa, itsekin hoitajana näin kuinka kyllästyneitä he olivat minun auttamiseen ja varmasti koko työhönsä.

Kuva

Viimisenä yönä kysyin josko he voisivat vahtia tyttöä muutaman tunnin jotta saisin itse nukuttua edes hetken, kun olin valvonut sen reilu kaksi vuorokautta putkeen. Vastaus oli että "meillä on täällä 24h vierihoito eli lapsi pysyy äitinsä kanssa kokoajan. Sitäpaitsi on meillä täällä muutakin tekemistä kuin hoitaa teidän vauvoja" (ja kun kävin vessassa oli se parempi tekeminen istua sohvalla peiton alla telkkaria katsellen). Ok, asia ymmärretty valvon siis kolmannenkin vuorokauden ja kuolen väsymykseen. Olenko sitten äiti parhaimmassa kunnossa hoitamaan lastani, pystynkö iloitsemaan ja olemaan onnellinen kun tuntuu että pää hajoaa? Itkin koko sen yön, ja kun oli pakko pyytää särkylääkettä omiin kipuihin huomasi tuo kyseinen hoitaja että olin itkenyt. Tuli hetken päästä ja sanoi että voi ottaa tytön hetkeksi että saan nukuttua. Arvatkaa nukuinko, no en. Olin niin surullinen tuosta kohtelusta ja ajattelin ettei he varmasti huolehdi tytöstä ollenkaan. Ja kuulin hänen itkunsa huoneeseeni.

Kuva

Näitä työhönsä kyllästyneitä oli tuolla osastolla useampikin, oli myös mukavia ja ystävällisiäkin mutta jotenkin yövuoroihin sattui ne kaikista inhottavimmat. Minua häiritsi myös se että niillä oli ihan eri koulukuntia mm. lisämaidon suhteen. Kun yksi hoitaja toi sitä mielellään tuttipullossa sanoen että tarviihan noin iso vauva (4400g) enemmän ravintoa, ei toinen antanut millään kun varuiksi pyysin. Yksi taas otti tytön hoitajien huoneeseen ja hörpytti siellä mukista. Ja tyttö kun rauhoittui ja nukkui hyvin saatuaan lisämaitoa, etten sitä turhaan pyytänyt ja kuitenki imetin rintani ruvelle asti.

Kuva

Huh, pelkkä asian muistelu saa kylmiä väreitä ja palan kurkkuun. Mutta seuraavalla kerralla olen niin paljon fiksumpi, rohkeampi ja vahvempi etten aio pahoittaa mieltäni!

Minkälaisia kokemuksia muilla on ajasta sairaalassa synnytyksen jälkeen?

Elämän onnellisimpana päivänä

Silloin syntyy oma lapsi!

Tasan vuosi sitten minusta tuli ensimmäistä kertaa äiti, meistä tuli perhe kun esikoistyttö syntyi tähän maailmaan. Jokainen äiti tietää että tuo päivä on elämän onnellisin päivä! Samalla ehkä myös jännittävin, tunteikkain, hienoin ja ikimuistoisin päivä joten voi vain kuvitella mitä kaikkia tunteita on tähän vuosipäivään mahtunut. Olen kiitollinen elämälle ja tytön isälle että ne ovat tarjonneet minulle tämän mahdollisuuden tulla juuri tuon tytön äidiksi, joka siis tänään viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä!

Ensimmäinen raskaus, ensimmäinen synnytys, ensimmäinen oma lapsi.

Odotan mielenkiinnolla voiko seuraavan lapsen saaminen olla yhtä upea kokemus. Upea kokemus se varmasti on, sitä en epäile yhtään koska onhan se toinen, kolmas, seitsemäskin lapsi oma lapsi, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. Rakkaus onneksi on jakamatonta, sitä riittää jokaiselle tulevalle ja olevalle lapselle yhtä paljon.

Onnea rakas tyttäremme sinun ensimmäisenä syntymäpäivänäsi

ja kiitos että olet olemassa!

Puoliväli

Nyt olemme raskauden puolivälissä. Kulunut aika tuntuu yhtä uskomattomalta kuin se että esikoinen täyttää kolmen päivän päästä vuoden. Vastahan häntä odottettiin, ja vielä lyhyemmältä ajalta tuntuu aika jolloin yritimme saada tätä kakkosta aluilleen. Vielä on kuitenkin pitkiä viikkoja edessäkin päin, arki kasvavan vatsan kanssa käy pikkuhiljaa tästä haasteellisemmaksi. Pystyin kuitenkin edellisessä raskaudessa tekemään kaikkea viikoille 42 asti joten toivottavasti myös nyt. Jos ei muuten, niin toivon ettei vatsan kasvu ja oma tuleva kunto ainakaan rajoita tytön kanssa touhuilua, kotityöt saavat sitten jäädä jos jostain pitää alkaa tinkimään.

Seuraava neuvola minulla on parin viikon päästä, edellisellä kerralla kaikki oli hyvin ja sykkeet kuului hienosti. Tulevalla pojalla on sitten tyttösyke (~150), kun esikoistytöllä oli se poikasyke. Eli ihan niin hyvin on taas uskominen terveydenhoitajan arvioihin :). Oma painonnousu on jälleen mielenkiintoista. Edellisessä raskaudessahan minulle tuli yhteensä koko raskauden aikana +20kg joista 7kk imettämällä tippui 14kg. Nyt painoni ennen raskautta oli 54kg ja tällähetkellä vaaka näyttää 59kg joten alkaahan sitä taas kertyä heti näin alussa. Mutta en stressaa, imetys vie varmasti nämäkin kilot ja jos ei vie niin koira alkaa saada enemmän liikuntaa.

Muuten voin hyvin, ei väsytä ja ruoka maistuu hyvin. Edellisessä raskaudessa jäin kuukautta ennen äitiyslomaa sairaslomalle selkäkipujen vuoksi, ja nyt alkaa nuo samanlaiset kivut ilmaantua. Kipua häntäluun kohdalla joka pahenee jos kyykin ja kumarrun paljon. Se ei kutenkaan ole vielä rajoittavaa kipua, mutta selälleen kovalla alustalla ei pysty makaamaan, esim. ultran jälkeen meni tovi ennenkuin pääsin kunnolla kivun vuoksi kävelemään. Uusi kipu on myös issiastyyppinen kipu joka vihloo vasempaan reiteen, polvitaipeeseen saakka.

Vauva liikkuu paljon ja huomaa että kuulee jo ääniä kohdun ulkopuolelta. Alkaa aina potkimaan kun isosisko tulee vierelle kiljumaan. Äitiyshousut piti taas kaivaa kaapista, tavalliset farkut vielä menee kun laittaa pitkän paidan päälle, mutta kotona on mukavampi olla puristamattomissa housuissa.

Raskausviikkojen 15 jälkeen sikiö mm.

• Osaa koukistaa raajojaan ja puristaa käden nyrkkiin
• Harjoittelee nielemistä ja imemistä
• Aukoo suutaan
• Reagoi ääniin
• Iholle ilmaantuu ns. lanungokarvoitusta
• Kasvojen piirteet selkiytyvät ja verkkokalvo reagoi valoon
• Korvat erottuvat jo selvästi
• Ihon pinnalle kertyy ns. lapsenkinaa suojamaan ihoa
• Rv 20 lopussa sikiö painaa noin 220 g. Pituus on noin 21 cm.
• Kohtu ylettyy lähes napaan asti

 Kuvat

Terveiset mahaan

Odotan niin kovin että saan tietää minkälainen sinä olet, pieni poikamme?

Siskosi on aivan ihana persoona! Iloinen ja valloittava lapsi joka hurmaa jokaisen vastaantulijan. Hän ei ole koskaan itkenyt turhasta, ja omaakin yllättävän pitkän pinnan ollakseen minun tytär. Hän jaksaa pitkään ja sitkeästi keskittyä johonkin asiaan ja vielä hermostumatta, sellaista ominasuutta ei äidiltä löydy. Hän on sitkeä, kun hän päättää jotain hän sen myös tekee. Tällähetkellä kiipeillään kovasti sohvalle, ja sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Periksi ei anneta, ei vaikka äiti veisi toiseen huoneeseen. Hieno luonteenpiirre tuo periksiantamattomuus, mutta mihin se vielä meidät viekään. Siskollasi on selvästi hyvä huumorintaju, ja hän jo tietääkin miten saa muut ihmiset nauramaan. Hän on utelias ja seurallinen, yksin ei ole kiva olla. Hän on eläinrakas ihminen koska kotona meillä on koira, toivottavasti sinäkin nautit että perheessämme on nelijalkainen, uskollinen ystävä. Siskosi on aina nukkunut ja syönyt hyvin, päästänyt meidät siis aika helpolla. Hän on todella kaunis tyttö, kehen lie tullut kun äiti ei ole mikään huippumalli. Siskollasi on suuret ja siniset silmät, pitkät mustat ripset. Moni ihmetteli hänen ensimmäisinä kuukausina miten tummat kulmakarvat hänellä on, ne hän on perinyt meiltä molemmilta vanhemmilta. Siskosi on aina ollut pitkä, syntymästään saakka. Pituutensa hän on perinyt isältä joka on 189cm pitkä, äiti pieni ja lyhyt 161cm. Sinua odottaa myös isovanhemmat, äidin vanhemmat mummi ja vaari jotka rakastavat siskoasi yli kaiken.

En odota että olet samanlainen kuin siskosi, en. Odotan erilaisuutta ja erilaisiakin luonteenpiirteitä kuin siskollasi, nehän ovat vaan mielenkiintoisia ja omanlaisia ominaisuuksia. Odotan sitä että voin ihmetellä miten kaksi samasta puusta veistettyä voivat olla erilaisia. Toivon kuitenkin että olet yhtä tyytyväinen ja onnellinen elämääsi ja siihen mitä me isäsi kanssa pystymme sinulle tarjoamaan. Äitinä olen äärettömän onnellinen siitä että sinua odottaa isosisko, reipas ja kiltti sisko jonka asiosta sinun ei koskaan tarvitse kokea olevasi yksinäinen tai ilman ystäviä. Toivon että teille kehittyy luottamuksellinen ja vahva side, sekä ystävyys joka kantaa läpi teidän elämän!

Odotan niin kovasti että saan nähdä sinut, ja kokea elämässä lisää kohokohtia myös sinun kanssasi. Voi hyvin siellä massussani, kasva isoksi ja vahvaksi, jaksan kyllä odottaa!! Olemmehan pian puolessa välissä odotusta.

Äiti 

Ensimmäinen vaatetilaus POJALLE

Koska tämä mamma rakastaa lastenvaatteita, ja nyt ensimmäistä kertaa pääsin katselemaan vaatteita myös pojalle en voinut olla tekemättä tilausta. Koska pieniä vaatteita löytyy jo ennestään, niin päätin sitten ostaa jo vähän isommalle pojalle. Ovat nimittäin kokoa 86 eli vuoden ikäiselle, tai ainakin meidän tyttö pian 1v käyttää seuraavaksi kokoa 86. Tarkempi totuus on se etten jätä hyvää ostamatta varsinkaan jos saan sen hyvällä alennuksella.

Vaatteet ovat Reimashopista ja takki oli -50% ja kengät -20%.

Ihastuin tuohon takkiin ensisilmäyksellä, just niin paljon kuin vaatteisiin voi ihastua.

Oli tässä vähän sekin taka-ajatus, että jos tytölle jo hankkimani ensitalven vaatteet kokoa 92 ovat alkutalvesta liian isoja, saa hän luvan pukea nämä päälleen kera olemassa olevien pinkkien asusteiden.

Sopii ihan hyvin eikö vaan?

Kuvat täältä

Näin, välillä vähän hömppääkin koska tämä mamma tykkää hömpöttää.

Onko muita lastenvaatteisiin hurahtaineita?

Ensimmäistä kertaa äideiksi tulevat, varoitus! Lastenvaatteisiin jää koukkuun ;)

Rakenneultrassa

Eilen oltiin koko perhe sairaalalla rakenneultrassa ja siellä selvisi että pikkuisella on kaikki hyvin. Siihen luotinkin, en tässäkään raskaudessa ole murehtinut turhia vaan luottanut että kaikki on hyvin. Vauvan pituus 19cm vastaa täsmälleen viikkoja eli 19+0. Kotona mittanauhalla katsoin tuon 19cm, ja isohan hän jo on. Hassua, että hänellä on jo 4cm reisuluu ja aivot samaa kokoluokkaa (jos nyt kuulin ja ymmärsin kätilön puheita oikein). Ihan täysillä en pystynyt ultrausta seuraamaan koska esikoinen hääräsi siinä ympärillä, vaikka isänsä sylissä suurimman osan ajasta olikin. Hyvät unenlahjat on pikkuisella, aika pitkään sai massua hölskytellä ennenkuin saatiin potku näkyviin, mutta kyllähän hän senkin meille näytti.

Ja voinhan minä sen teille kertoa, että pikkuveli sieltä on tulossa!

Oma mielikuvani liikkeiden perusteella oli että poika, koska tämä kaveri liikkuu paljon enemmän ja potkii kovempaa kuin esikoistyttö. Eikös yleinen mielikuva ole että pojat ovat vilkkaampia? Niin ja veikkasihan se neuvolatätikin jo sykkeiden perusteella tämän(kin) olevan poika, joten oikeaan osui hän tälläkertaa.Muuten olinkin varma tytöstä, tämä raskaus on ollut niin identtinen edelliseen verrattuna.

Mutta ihanaa saada poika, pieni pikkuveli tytölle. Sitten meillä on tyttö ja poika!

Vaikka olisin ilahtunut toisesta tytöstä yhtä paljon, on silti aivan täydellistä saada myös poika tähän perheeseen. Jotenkin koen että annan miehelleni pojan, en tiedä mistä moinen tunne mutta niin sen ajattelen. Juontaakohan toisesta yleisestä käsityksestä että jokainen mies haluaa pojan.

Nyt ei enää odoteta vauvaa, vaan odotetaan POIKAA! Silti jännitettävää synnytykseen riittää vaikka sukupuolta ei tarvitsekaan enää jännittää. Tällähetkelle odotan että...

• Saan kuulla että hän on yhtä terve ja hyvinvoiva kuin siskonsakin oli syntyessään
• Odotan näkeväni hänet ja sitä onko hän paljon siskonsa näköinen
• Mietin onkohan hänkin yhtä pitkä ja painava kuin siskonsa oli syntyessään
• Onko hän enemmän minun vai isänsä näköinen
• Onko hänellä yhtä pitkät, paksut ja mustat hiukset kuin siskollaan
•  Onko hänellä myös siniset suuret silmät, ja pitkät mustat ripset kuin siskollaan
• Onko hänellä yhtä pitkät pienonsoittajan sormet kuin siskolla
• Ja syntyyköhän hän ajoissa vai joudutaanko taas synnytyksen käynnistykseen?? 

Paljon on siis vielä jännitettävää ja odotettavaa, vaikka luulin että se sukupuoli on se ainut asia jonka odottaa saavansa tietää.

Sopii arvata mitä tämä mamma alkaa seuraavaksi tekemään?
Siitä seuraavaksi ;)

Tunnustus

Ilokseni sain tunnustuksen blogista Äpyli ja Päpylit, jossa myöskin odotellaan toista lasta pienellä ikäerolla esikoiseen.

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi

3. Lahjoita tämä sama award 15 muulle bloggaajalle/blogille.

Tunnustukseni liittyy tällä kertaa esikoisen odottamiseen ja synnytykseen:

1. Tyttö syntyi rv 42+2 painaen 4400g ja 54cm.
2. Synnytystä yritettiin käynnistää kaksi vuorokautta ennenkuin kivuliaat supistuksen alkoivat.
3. Onneksi synnytys itsessään oli nopea, kestoksi merkittiin 7h, ponnistuvaihe tosin kesti 40min eikä mikään ihme noilla mitoilla.
4. Kaikesta odotuksesta ja ponnistelusta huolimatta synnytyksestä jäi minulle hyvä mieli, odotan innolla seuraavaa vaikkakin jännitän onko hänkin yhtä iso (tai kenties vielä isompi)
5. Tällähetkellä suurin huolenaiheeni on, että miten nopeasti kakkonen meinaa syntyä kun toinen tulee yleensä nopeammin. Sen lisäksi kotona alkavat supistukset ja matka sairaalaan ovat minulle ihan uutta.
6. Synnytystä seuraavat kolme vuorokautta olivat helvetillisiä, inhosin tuota sairaalaa ja sen henkilökuntaa. Itkin siellä monet kerrat koska halusin vain päästä vauva kanssa kotiin.
7. Seitsemäs tunnustukseni tulee seuraavassa tekstissä, huomenna on nimittäin rakenneultra!

Jaan tunnustukseni eteenpäin seuraaville raskausblogeille jotka eivät vielä ole saaneet tätä:

Pikku pallero

Life is erratic

9 kuukautta miehen silmin

Pienen pientä nyyttiä odotellen

Tehdäänkö vauva?

Suurena haaveena

Myös blogi Vauvaprojekti nro.2 ansaitsisi tunnustuksen, mutta sinne suunnalle vastaavanlainen on näköjään juuri mennytkin.

Vauvan vaatteista

Kävin Lindexin sivuilla katsomassa esikoiselle kesävaatetarjontaa, enkä voinut vastustaa kiusausta ihan vain vilkaista vaatteita pojalle. Ihania tyttövauvojen vaatteitakin olisi, mutta niitä en viitsinyt sen tarkemmin edes katsoa koska esikoiselta jäi niin paljon vaatteita ettei uusille ole tarvetta.

Ihanan värikkäitä vaatteita, en ole aikaisemmin edes katsonut poikien vaatteita mutta löytyyhän niillekkin muutakin kuin tummansinistä ja harmaata.

Parhaiksi todetut vaatteet  ihan pienelle ovat mielestäni body ja housut, tai body ja potkuhousut. Potkareita opin tytön kanssa käyttämään vasta vähän isommissa koissa, varmaan vasta sitten kun hän oppi istumaan sylissä koska hoitopöydälle ne on hankala pukea (siis sellaiset potkuhousut jotka tulevat ylhäältä kiinni). Pelkät housut saa nopeasti pois ja bodysta alanepparit auki.

Lindexin velourhousut olen todennut parhaimmiksi housuiksi, niillä on vähän pidempi käyttöikä kun lahkeita ja vyötäröä saa käännettyä. Kestävät myös hyvin pesua.

Myös Lindexin sukat olen todennut parhaimmiksi, siis juurikin nuo kuvassa olevat jarrusukat ja käännettävät varret. Eivät purista mistään ja pysyvät jalassa sätkivissäkin jaloissa (ja nyt taaperolla joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan).

Yövaatteita on osta enää muualta kuin Tutalta, inhoan nepparikiinnityksiä! Tutan vetoketju on siitä hyvä, että se aukeaa sekä alhaalta että ylhäältä, nopeuttaa ja helpottaa hurjasti yöllisiä vaipanvaihtoja. Ehdoton juttu on myös umpinaiset varpaat.

Hupparit ym. pitkähihaiset ovat mielestäni hyvin epäkäytännöllisiä ainakin pienelle joka nukkuu paljon, huppu vain painaa niskaa ja on tiellä. Muutenkin sisätiloissa riittää hyvin pelkkä body, meidän neiti ainakin hikosi jos puin t-paitabodyn ja päälle vielä jonkun pitkähihaiset. Ne jätän siis suosiolla ostamatta tälläkertaa, vaikka onhan pieneen huppariin puettu pienokainen melko suloinen.

Paljon paljon rahaa säästyisi jos tulisi toinen tyttö,
mutta pojalle pääsisi ostamaan uusia ihania vaatteita joka kieltämättä houkuttelee aika paljon :)

Pikkusisko vai pikkuveli?

Pääni puhki olen miettinyt haluammeko seuraavassa ultrassa kuulla kumpi sieltä on tulossa,

tyttö vai poika. Enkä vieläkään ole päättänyt. Esikoisen kanssa emme tienneet kumpi tulee, ja siksi tunteet sanovat nytkin ettei tämänkään kohdalla kuulu tietää. Koen että se olisi epäreilua tälläkertaa tietää etukäteen.

Esikoisen kanssa koin kuitenkin ikäväksi kun kaikki arvailivat etukäteen kumpi sieltä tulee.

90% arvailijoista sanoivat että ihan selvä poikamaha. Sinulla on tuo poikaviivakin mahassa. Neuvolatäti sanoi olevansa 95% varma että tulee poika, sykkeet olivat siihen viittaavia. Kun tyttö syntyi, olin vähän hämilläni että ai tyttökö sieltä tulikin. En lainkaan pettynyt koska itse en odottanut kumpaakaan, mutta miten kaikki muut olivat niin erehtyneet. En haluaisi tälläkin kertaa kuulla noita arvailuja, koska niiden takia itsellekin muodostuu vanhempi tunne jompaan kumpaan.

Kuva

Yleinen käsitys on että kun perheessä on jo tyttö, niin ilmanmuuta nyt toivotaan poikaa. Ei se näin ole, ottaisin itse ihan yhtä mielelläni myös toisen tytön. Vaatteita olisi helppoa ja halpaa kierrättää tytöltä toiselle, ja heistä olisi ehkä enemmän seuraa toisilleen. Poika olisi ihan yhtä toivottu vaihtoehto, olisi ihanaa olla myös pojan äiti ja suoda isälle myös poika. Suvun jatkaja. Olen kysynyt mieheltä toivooko hän nyt poikaa? Hän toivoo tervettä lasta, aivan kuten minäkin.

Tunteet sanovat siis ettei oteta etukäteen selvää. Mies antaa minun päättää. Oma järki sanoo että olisi järkevää tietää ennalta että osaa varautua

- Pojalle on tehtävä paljon uusia hankintoja kuten vaatteita. Vauvan synnyttyä on ehkä vähän vaikea lähteä kahden pienen kanssa shoppailemaan eikäse muutenkaan ole ensimmäisenä mielessä

- Jos se on tyttö olisi esikoisen vanhat vaatteet ym. hyvä laittaa etukäteen käyttövalmiiksi.

- Lapsille tulee yhteinen makuuhuone ja leikkihuone. Leikkihuone on valmis, makuuhuone tulisi tapetoida ja sisustaa. Etukäteen jos tietäisi laittaakko tyttöjen makkari vai molemmille sopiva. Vauvan ja taaperon kanssa voi tapetointi ym. sisustaminen olla vähän haasteellisempaa.

Jos siis tietäisi kumpi tulee, olisi kaikki valmiina odottamassa synnytyslaitokselta kotiuduttua.

En kuitenkaan haluaisi poikaa pukea tytön vaaleanpunaisiin vaatteisiin.

Olenko ihan pöljä ja pinnallinen kun tälläisiä edes mietin??

Kuva

Täällä muuten aika hauskoja otsikoita aiheesta, itse en viitsinyt sen tarkemmin lueskella.

Ystäväni oli katsonut tuosta kiinalaisesta kalenterista että poika olisi tulossa, katsotaan onko siihen luottaminen.

Miten sinä jaksat?

Kahden pienen kanssa? Kun noin pieni ikäero ja kaikkea? Niinpä, hyvä kysymys johon en valitettavasti osaa vielä antaa vastausta. Mutta jos saan vastakysymyksiä esittää niin osaisiko joku vastata niihin? Olisiko elämä  jotenkin helpompaa jos olisimme odottaneet vielä pari vuotta? Sitten kun esikoinen ei nuku enää päiväunia ja on muutenkin isompi ja omatahtoisempi, ehkä myös uhmakäinen? Vai miten kauan pitäisi odottaa että olisi helppoa olla äiti? Olisiko se helpompaa käydä töissä, huolehtia esikoisesta ja olla vielä raskaana? Miksi sen pitää olla helppoa? Paljon kysymyksiä.

Kuva

Olen nyt selannut muutamaa blogia joissa on jo pieniä lapsia pienellä ikäerolla. Olen tullut siihen lopputulokseen etten halua lukea sen tarkemmin, koska valitettavasti ovat aika negatiivis-sävyisiä blogeja kaikkine tunteenpurkauksineen. En halua pahoittaa mieltäni toisen puolesta koska hänellä on rankkaa, enkä itse miettiä onko se sitten meilläkin noin hirveää. Mietin vain että miten sitä ennen jaksettiin? Ollaanko me nykyään niin mukavuudenhaluisia ettei siedetä stressiä, paineita, väsymystä? Ennenvanhaan lapsia tuli liukuhihtalta eikä silloin kysytty miten sinä jaksat? Se oli jaksettava.

Kuva



Näin koen sen itsekin että minun on pakko jaksaa! Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Tietoinen valinta, harkittu päätös. Jaksaminen on muutenkin niin suhteellinen käsite. Mitä pitää jaksaa? Huolehtia jälkikasvusta ja antaa rakkautta. Tarvitaanko siihen jotain ydinfysiikkaa tai opiskelua? Itse tiedostan omat voimavarani ja myöskin heikkouteni. Olen pohtinut niitä asioita jotka vaikuttavat ihmisen jaksamiseen, ja tässäkohtaa luonnollisestikin äidin jaksamiseen kahden pienen kanssa. En kuitenkaan ala tuloksiani täällä erittelemään koska tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta omalla kohdallani tiedostan asioita jotka vaikuttavat minun jaksamiseen. Katsotaan vuoden päästä saanko nauraa näille pohdinnoilleni kun olen toinen jalka parantolan ovenvälissä. Tai onnellisena siitä että kyllä minä tästäkin selvisin.

Kuva

Hauska blogilöytö

Blogin nimi "9 kuukautta miehen silmin" puhukoon puolestaan! ;D

Kävin sinne jo kommentoimassa että pitäisiköhän ehdotta omallekin miehelle, miehelle joka ei kommentoi toista(kaan) raskautta kuin sanomalla että raskaana oleva nainen on seksikäs samaan aikaa kun itse ihmettelen että onko se läskiä vai raskausmaha.

Onnen potkuja

Viikon parin verran olen tuntenut pieniä poksahduksia vatsassani, mutta eilen ensimmäisen kerran tunsin kunnon potkuja. Tunnen niitä monta kertaa päivässä, aina kun ehdin paikoilleni. Eilen (rv 17+0) tunsin ne myös vatsan päältä. Miten voi jo nyt, kun toinen on vasta n. 16cm pitkä?  En yhtään muista milloin tunsin ekat potkut esikoisen kanssa, mutta nyt tietysti osaan tunnistaa miltä ne tuntuvat. Tytön kanssa ne meni pitkään sekaisin suolikaasujen kanssa, tai niin ainakin luulin.

Kun tähän asti koko raskaus on tuntunut aika uskomattomalta, niin nyt tuo pieni ihmisen alku vatsassani alkaa saada uskomaan että totta tämä on! Ja yhtä ihanilta potkut tuntuvat kuin ensimmäiselläkin kerralla, yhtä paljon niitä kuulostelee ja odottelee.

Minusta nämä potkut ovat näin äkkiseltään muisteltuna parasta koko raskaudessa, kun se on ikäänkuin äidin ja vauvan varhaista kommunikaatiota. Vielä hauskempaa se on sitten, kun tunnet kylkikaaressa vauvan kantapään ja voit tökätä sen kädelläsi pois. Ja hetken päästä se potkaisee uudestaan.

Toinen lapsi

Moni varmasti miettii että miksi toinen lapsi jo nyt, näin pienellä ikäerolla esikoiseen. Toisille se on itsestäänselvää ja luonnollista että lapsia saadaan pienelläkin ikäerolla. Itse koen että lapsia juurikin saadaan, ei tehdä. Vaikka esikoinen sai alkunsa muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ja tämä toinenkin melko pian kun päätimme että toinen saa tulla, koen silti ne lahjaksi jotka olemme saaneet. Rakkaudella tehneet ja onneksemme saaneet.

Kuva

Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja sen vuoksi olen aina tiennyt että jos saan omia lapsia en halua heille liian suurta ikäeroa. Kymmenen vuotta on liian suuri, jos ajatellaan asiaa lasten kannalta. Veljestäni ei ollut minulle koskaan leikkiseuraa, emmekä nyt vanhemmallakaan iällä ole kovin läheisiä. Olin aina kateellinen niille joilla oli sisaruksia, ei tarvinnut miettiä kenen kanssa leikkisi eikä koskaan olla yksin. Vielä nykyäänkin harmittelen ettein minulla ole siskoa tai veljeä, joka olisi minulle kuin paras ystävä. Tämä oli siis selvä juttu että haluan lapset mm. tämän takia pienellä ikäerolla.

Kuva

 

Ensimmäinen ajatus monella on että miten sinä jaksat, kahden pienen kanssa. Tämä oli äitininkin ensireaktio kun asiasta kuuli. No, sanotaanko ensiksi että kait sitä uskoo ja toivoo että tämä toinenkin olisi yhtä "helppo" kuin esikoinen, vaikka lottovoittohan se melkein olisi. Oli helppo tai ei, uskon että selviän ja jaksan kahden pienen kanssa. Uskon siihen täysin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en kertaakaan esikoisen kanssa ole kokenut itseäni ylitsepääsemättömän väsyneeksi. Tai jos synnytyslaitoksella vietetyt ensimmäiset vuorokaudet lasketaan niin silloin kyllä, mutta en kertaakaan sen jälkeen. Vaikka alkuun sai herätä usein öisin sain kuitenkin aina nukuttua sen verran kuin tarvitsin. Jos en yöllä niin päivällä. Siksi koen hyväksi nyt myös sen, että esikoinen on sen verran pieni että nukkuu vielä kahdet päiväunet. Alkuraskauden väsymyksen sain karkoitettua nukkumalla parin tunnin päiväunet iltapäivällä, näinollen väsymykseni ei vaikuttanut esikoisen kanssa touhuamiseen millään tavalla. Olen myös äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, etten tässäkään raskaudessa joutunut kärsimään pahoinvoinnista eikäsekään siis ole rajoittanut esikoisen hoitoa. Hän ei ole millään tavalla joutunut "kärsimään" äidin raskaudesta. Nyt toivonkin että loppuraskaus menee yhtä hyvin kuin ensimmäinen, ja yhtä hyvin kuin tämä on nyt alkanutkin.

Kuva

Ajattelen myös että ei se välttämättä ole yhtään helpompaa jos olisi pari kolmevuotias uhmaikäinen ja vauva, omat haasteensa varmasti siinäkin. Ja miksi sen pitäisi olla helppoa, äitiyteen kuuluu väsymys, pinnojen kiristyminen ymym. negatiivisetkin tuntemukset. Se ei voi olla ruusuilla tanssimista, ainakaan tosielämässä. Tällähetkellä koen suurimmaksi huolenaiheekseni jos jotain pitää keksiä niin sen, että millä ajalla sitten laitan ruokaa kun tuntuu ettei sitä nytkään saa rauhassa tehdä. Se on sitten järjestelykysymys, pitää alkaa ennakoimaan asioita paremmin ja valmistamaan/esivalmistamaan seuraavan päivän ruokia jo edellisenä iltana. Toinen jännityksen paikka on koiralisä siihen arkeen, mutta pelkäsin sitä turhaan esikoisenkin tultua joten luotan että kaikki menee siinäkin mielessä hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Onnekseni olen päässyt suurimmasta pakkomileteestäni pitää koti tiptop kunnossa aamusta iltaan, nyt minua ei edes ahdista se että kotona on turvallisuuden rajoissa sotkuista. Tarkoittaa siis leluja lattioilla ja muutama astia tiskipöydällä, pyykkikorissa koneellisen verran likapyykkiä pestävänä. Ei ahdista ei.

Kuva

Päiväkirjasta julkiseksi blogiksi

Alunperin tarkoitukseni ei ollut julkaista tätä blogia vaan pitää se omana salaisena raskauspäiväkirjanani. Ei täällä kuitenkaan mitään salaista ole, joten en nää mitään syytä miksen jakaisi omia raskauskuulumisiani muillekin. Viime marraskuussa aloitin blogin Olet tyhjä taulu vasta, jonka päätin pitää suljettuna blogina, jonne vain kutsutut lukijat pääsevät lukemaan ja katselemaan kuvia pienestä tytöstäni joka syntyi 3/2011. Toki päästän tämänkin blogin lukijoita sinne lukijoiksi jos joku haluaa, viestiä voi jättää blogin seurantablogiin joka löytyy TÄÄLTÄ.

Toivon ettei tänne eksy vihamielisiä lukijoita ja kommenttien jättäjiä. Tulen hyvin herkästi sulkemaan tämänkin blogin jos joudun pahoittamaan mieleni jonkun ikävistä terveisestä, mutta onneksi kai niitä jätellään melko harvoin.

Lämpimästi tervetuloa kaikille, jätähän terveiset käynnistäsi!!