Mitä tekisin tälläkertaa toisin?

Nyt kun on jo esikoisen kanssa kokemusta vauva hoidosta, on hyvä sanoa mitä tekisi toisin jos pystyisi. Jokainen lapsihan on toki erilainen ja omanlainen persoona, mutta silti tietyt jutut saattaa toimia eri lapsillakin. Ennen esikoisen syntymää minulla oli aika tarkkojakin periaatteita joistain jutuista, joita ajattelin etten varmana tee tai teen ainakin niin. Totuushan on että helpoimmalla pääsee kun ei etukäteen suunnittele, ei tule ylimääräistä stressattavaa ja turhia pettymyksiä kun asiat ei menneetkään niinkuin suunnitteli.

Ensimmäinen asia jonka "päätin" oli se että vauva saa nukkua omassa sängyssään alusta asti ja joka yö. Olin niin paljon kuullut kuinka kouluikäisetkin vielä tulevat yöllä viereen nukkumaan, kun ovat aina saaneet nukkua äidin ja isän välissä. Tiesin etten saa itse nukuttua jos pieni ja hento vauva nukkuu vieressäni, enkä myöskään suostunut siihen että isä menee muualle nukkumaan sen takia ettei kolme ihmistä mahdu yhteen sänkyyn.

Esikoinen onkin nukkunut aina omassa sängyssään, aivan kuten suunnittelinkin ja olen ollut siihen päätökseen todella tyytyväinen. Pienenä kun otin hänet yöllä rinnalle, ja hän nukahti siihen siirsin aina takaisin omaan sänkyyn, vaikka olisin itsekin torkahtanut. Niin ihanaa kuin se olisikin nukkua rakkaimman vieressä ja nukahtaa sylitysten, on se vaan niin paljon rauhallisempaa ja turvallsempaa että vauva nukkuu omassa sängyssään. Tyttö ei ole myöskään koskaan vaatinut päästä viereen nukkumaan, koska ei edes tiedä sellaisesta mahdollisuudesta.Toki tilanne voi vielä muuttua kun tyttö siirtyy isompaan sänkyyn josta pääsee itse pois, mutta sittenkin yritän viimiseen asti viedä hänet takaisin omaan sänkyyn.

Tätä aion noudattaa samalla tavalla myös tulevan vauvan kanssa, omaan sänkyyn alusta alkaen!

Kuva

Ensikertalaisen imetys, huh heijaa. Vaikkei se mitään ydinfysiikkaa olekaan, niin on sitä nyt toisella kertaa niin paljon viisaampi siinäkin asiassa kun on yhden lapsen imettänyt. Meillä lähti heti alussa imetys sujumaan, vaikka maito ei heti rintoihin noussutkaan mutta tyttö kuitenkin löysi oikean imuotteen heti. Ongelma tuli vaan siinä, että kun en itse osannut kuunnella miten kauan vauvaa kannattaa rinnalla pitää per kerta, roikkui tyttö niissä tunti tolkulla, ikään kuin pitääkseen niitä tutteina. Moisesta imemisestä sitten sain hurjat rintatulehdukset heti kotiin päästyäni, juurin silloin kun maitoa alkoi tulvia ovista ja ikkunoitsa. Nännit olivat kuitenkin niin ruvella, ettei niillä pystynyt imettämään pariin päivään vaan pumppasin maidon ja annoin myös korviketta pullosta. Onneksi tyttö ei kuitenkaan tottunut liiaksi pulloon vaan huoli rintaakin 7kk asti, mutta nyt seuraavalla kerralla teen kyllä kaikkeni ettei pulloa tarvittaisi ollenkaan

a) pidän vauvaa rinnalla max 20min/rinta

b) osaan jo kuulla tuleeko rinnasta maitoa etten pidä vauvaa turhaan rinnalla vai imemässä tyhjää

(kuulee jos vauva nieleskelee niin silloin saa myös maitoa)

c) näiden lisäksi tiedän jo itselleni parhaan ja mieluisan imetysasennon

Esikoinen päätti itse lopettaa rinnalla syömisen ollessaan 7kk, samana päivänä kun oppi ryömimään eikä siis millään malttanut pysyä rinnalla vaan kieltäytyi siitä täysin. Mielestäni tuo oli ihan sopiva ikä lopettaa, tyttö söi myös kiinteitä ja kasvoi hyvin joten kaikki hyvin. En nytkään usko että haluan imettää minnekään 1v asti, johan se vieroituskin on siinä iässä paljon vaikeampaa kun toinen ymmärtää niin paljon.

Ja voihan se toki olla ettei toinen edes huoli rintaa, tai minulla ei nouse maitoa kuten viimeksi. Mene ja tiedä, en suunnittele etukäteen liikaa.

Kuva

Esikoisen kanssa olin suunnitellut etten anna hänelle tuttia, mutta jo sairaalassa kun kysyivät saako antaa en jaksanut alkaa vääntämääsen sen asia kanssa vaan myönnyin. Sairaalassa tyttö ei tuttia huolinut, mutta kotona oli eri mallinen ja täällä hän sen huoli. Olin kuitenkin tarkka siinä ettei tuttia syöty hereillä ollessa, vaan se oli vain apu nukahtamiseen. Myös tämä suunnitelma piti, tutti oli käytössä vain nukkuessa ja vieroitin tytön siitä reilu kuukausi sitten. Nyt ollaan siis ilman tuttia, ja saman suunnitelman aion pitää toisenkin kanssa. Myös tuttipullosta luovuttiin tällä viikolla tytön ollessa 1v3vko, siinäkin asiassa tulen olemaan yhtä tiukka seuraavan kanssa.

Kuva

Nämä kolme asiaa olivatkin sellaisia juttuja, joihin pystyn itse äitinä vaikuttamaan omilla toiminnoillani. Omassa sängyssä nukkuminen ja tutti-juttu ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat helpottaneet meidän elämää aika paljon. Vaikka alussa, ekoina kuukausina ei välttämättä ajattelee aikaa eteenpäin, niin itselläni oli aina mielessä myös tulevaisuus ja se että asiat olisivat helppoja ja rentoja myös jatkossa. Ei ole tarvinnut huudattaa tyttöä nukkumisjärjestelyissä, jos hän olisi alkuun saanut nukkua vieressä ja yht äkkiä ei enää saisikaan.

Tutin vieroituskin sujui yllättävän hyvin, kun se on ollut käytössä niin vähän.

On toki muitakin juttuja mitä teen samalla tavalla tai kokonaan toisin, mutta tässä oli ne "jyrkimmät" päätökseni.

Terveiset mahaan

Odotan niin kovin että saan tietää minkälainen sinä olet, pieni poikamme?

Siskosi on aivan ihana persoona! Iloinen ja valloittava lapsi joka hurmaa jokaisen vastaantulijan. Hän ei ole koskaan itkenyt turhasta, ja omaakin yllättävän pitkän pinnan ollakseen minun tytär. Hän jaksaa pitkään ja sitkeästi keskittyä johonkin asiaan ja vielä hermostumatta, sellaista ominasuutta ei äidiltä löydy. Hän on sitkeä, kun hän päättää jotain hän sen myös tekee. Tällähetkellä kiipeillään kovasti sohvalle, ja sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Periksi ei anneta, ei vaikka äiti veisi toiseen huoneeseen. Hieno luonteenpiirre tuo periksiantamattomuus, mutta mihin se vielä meidät viekään. Siskollasi on selvästi hyvä huumorintaju, ja hän jo tietääkin miten saa muut ihmiset nauramaan. Hän on utelias ja seurallinen, yksin ei ole kiva olla. Hän on eläinrakas ihminen koska kotona meillä on koira, toivottavasti sinäkin nautit että perheessämme on nelijalkainen, uskollinen ystävä. Siskosi on aina nukkunut ja syönyt hyvin, päästänyt meidät siis aika helpolla. Hän on todella kaunis tyttö, kehen lie tullut kun äiti ei ole mikään huippumalli. Siskollasi on suuret ja siniset silmät, pitkät mustat ripset. Moni ihmetteli hänen ensimmäisinä kuukausina miten tummat kulmakarvat hänellä on, ne hän on perinyt meiltä molemmilta vanhemmilta. Siskosi on aina ollut pitkä, syntymästään saakka. Pituutensa hän on perinyt isältä joka on 189cm pitkä, äiti pieni ja lyhyt 161cm. Sinua odottaa myös isovanhemmat, äidin vanhemmat mummi ja vaari jotka rakastavat siskoasi yli kaiken.

En odota että olet samanlainen kuin siskosi, en. Odotan erilaisuutta ja erilaisiakin luonteenpiirteitä kuin siskollasi, nehän ovat vaan mielenkiintoisia ja omanlaisia ominaisuuksia. Odotan sitä että voin ihmetellä miten kaksi samasta puusta veistettyä voivat olla erilaisia. Toivon kuitenkin että olet yhtä tyytyväinen ja onnellinen elämääsi ja siihen mitä me isäsi kanssa pystymme sinulle tarjoamaan. Äitinä olen äärettömän onnellinen siitä että sinua odottaa isosisko, reipas ja kiltti sisko jonka asiosta sinun ei koskaan tarvitse kokea olevasi yksinäinen tai ilman ystäviä. Toivon että teille kehittyy luottamuksellinen ja vahva side, sekä ystävyys joka kantaa läpi teidän elämän!

Odotan niin kovasti että saan nähdä sinut, ja kokea elämässä lisää kohokohtia myös sinun kanssasi. Voi hyvin siellä massussani, kasva isoksi ja vahvaksi, jaksan kyllä odottaa!! Olemmehan pian puolessa välissä odotusta.

Äiti 

Pikkusisko vai pikkuveli?

Pääni puhki olen miettinyt haluammeko seuraavassa ultrassa kuulla kumpi sieltä on tulossa,

tyttö vai poika. Enkä vieläkään ole päättänyt. Esikoisen kanssa emme tienneet kumpi tulee, ja siksi tunteet sanovat nytkin ettei tämänkään kohdalla kuulu tietää. Koen että se olisi epäreilua tälläkertaa tietää etukäteen.

Esikoisen kanssa koin kuitenkin ikäväksi kun kaikki arvailivat etukäteen kumpi sieltä tulee.

90% arvailijoista sanoivat että ihan selvä poikamaha. Sinulla on tuo poikaviivakin mahassa. Neuvolatäti sanoi olevansa 95% varma että tulee poika, sykkeet olivat siihen viittaavia. Kun tyttö syntyi, olin vähän hämilläni että ai tyttökö sieltä tulikin. En lainkaan pettynyt koska itse en odottanut kumpaakaan, mutta miten kaikki muut olivat niin erehtyneet. En haluaisi tälläkin kertaa kuulla noita arvailuja, koska niiden takia itsellekin muodostuu vanhempi tunne jompaan kumpaan.

Kuva

Yleinen käsitys on että kun perheessä on jo tyttö, niin ilmanmuuta nyt toivotaan poikaa. Ei se näin ole, ottaisin itse ihan yhtä mielelläni myös toisen tytön. Vaatteita olisi helppoa ja halpaa kierrättää tytöltä toiselle, ja heistä olisi ehkä enemmän seuraa toisilleen. Poika olisi ihan yhtä toivottu vaihtoehto, olisi ihanaa olla myös pojan äiti ja suoda isälle myös poika. Suvun jatkaja. Olen kysynyt mieheltä toivooko hän nyt poikaa? Hän toivoo tervettä lasta, aivan kuten minäkin.

Tunteet sanovat siis ettei oteta etukäteen selvää. Mies antaa minun päättää. Oma järki sanoo että olisi järkevää tietää ennalta että osaa varautua

- Pojalle on tehtävä paljon uusia hankintoja kuten vaatteita. Vauvan synnyttyä on ehkä vähän vaikea lähteä kahden pienen kanssa shoppailemaan eikäse muutenkaan ole ensimmäisenä mielessä

- Jos se on tyttö olisi esikoisen vanhat vaatteet ym. hyvä laittaa etukäteen käyttövalmiiksi.

- Lapsille tulee yhteinen makuuhuone ja leikkihuone. Leikkihuone on valmis, makuuhuone tulisi tapetoida ja sisustaa. Etukäteen jos tietäisi laittaakko tyttöjen makkari vai molemmille sopiva. Vauvan ja taaperon kanssa voi tapetointi ym. sisustaminen olla vähän haasteellisempaa.

Jos siis tietäisi kumpi tulee, olisi kaikki valmiina odottamassa synnytyslaitokselta kotiuduttua.

En kuitenkaan haluaisi poikaa pukea tytön vaaleanpunaisiin vaatteisiin.

Olenko ihan pöljä ja pinnallinen kun tälläisiä edes mietin??

Kuva

Täällä muuten aika hauskoja otsikoita aiheesta, itse en viitsinyt sen tarkemmin lueskella.

Ystäväni oli katsonut tuosta kiinalaisesta kalenterista että poika olisi tulossa, katsotaan onko siihen luottaminen.

Miten sinä jaksat?

Kahden pienen kanssa? Kun noin pieni ikäero ja kaikkea? Niinpä, hyvä kysymys johon en valitettavasti osaa vielä antaa vastausta. Mutta jos saan vastakysymyksiä esittää niin osaisiko joku vastata niihin? Olisiko elämä  jotenkin helpompaa jos olisimme odottaneet vielä pari vuotta? Sitten kun esikoinen ei nuku enää päiväunia ja on muutenkin isompi ja omatahtoisempi, ehkä myös uhmakäinen? Vai miten kauan pitäisi odottaa että olisi helppoa olla äiti? Olisiko se helpompaa käydä töissä, huolehtia esikoisesta ja olla vielä raskaana? Miksi sen pitää olla helppoa? Paljon kysymyksiä.

Kuva

Olen nyt selannut muutamaa blogia joissa on jo pieniä lapsia pienellä ikäerolla. Olen tullut siihen lopputulokseen etten halua lukea sen tarkemmin, koska valitettavasti ovat aika negatiivis-sävyisiä blogeja kaikkine tunteenpurkauksineen. En halua pahoittaa mieltäni toisen puolesta koska hänellä on rankkaa, enkä itse miettiä onko se sitten meilläkin noin hirveää. Mietin vain että miten sitä ennen jaksettiin? Ollaanko me nykyään niin mukavuudenhaluisia ettei siedetä stressiä, paineita, väsymystä? Ennenvanhaan lapsia tuli liukuhihtalta eikä silloin kysytty miten sinä jaksat? Se oli jaksettava.

Kuva



Näin koen sen itsekin että minun on pakko jaksaa! Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Tietoinen valinta, harkittu päätös. Jaksaminen on muutenkin niin suhteellinen käsite. Mitä pitää jaksaa? Huolehtia jälkikasvusta ja antaa rakkautta. Tarvitaanko siihen jotain ydinfysiikkaa tai opiskelua? Itse tiedostan omat voimavarani ja myöskin heikkouteni. Olen pohtinut niitä asioita jotka vaikuttavat ihmisen jaksamiseen, ja tässäkohtaa luonnollisestikin äidin jaksamiseen kahden pienen kanssa. En kuitenkaan ala tuloksiani täällä erittelemään koska tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta omalla kohdallani tiedostan asioita jotka vaikuttavat minun jaksamiseen. Katsotaan vuoden päästä saanko nauraa näille pohdinnoilleni kun olen toinen jalka parantolan ovenvälissä. Tai onnellisena siitä että kyllä minä tästäkin selvisin.

Kuva

Toinen lapsi

Moni varmasti miettii että miksi toinen lapsi jo nyt, näin pienellä ikäerolla esikoiseen. Toisille se on itsestäänselvää ja luonnollista että lapsia saadaan pienelläkin ikäerolla. Itse koen että lapsia juurikin saadaan, ei tehdä. Vaikka esikoinen sai alkunsa muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ja tämä toinenkin melko pian kun päätimme että toinen saa tulla, koen silti ne lahjaksi jotka olemme saaneet. Rakkaudella tehneet ja onneksemme saaneet.

Kuva

Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja sen vuoksi olen aina tiennyt että jos saan omia lapsia en halua heille liian suurta ikäeroa. Kymmenen vuotta on liian suuri, jos ajatellaan asiaa lasten kannalta. Veljestäni ei ollut minulle koskaan leikkiseuraa, emmekä nyt vanhemmallakaan iällä ole kovin läheisiä. Olin aina kateellinen niille joilla oli sisaruksia, ei tarvinnut miettiä kenen kanssa leikkisi eikä koskaan olla yksin. Vielä nykyäänkin harmittelen ettein minulla ole siskoa tai veljeä, joka olisi minulle kuin paras ystävä. Tämä oli siis selvä juttu että haluan lapset mm. tämän takia pienellä ikäerolla.

Kuva

 

Ensimmäinen ajatus monella on että miten sinä jaksat, kahden pienen kanssa. Tämä oli äitininkin ensireaktio kun asiasta kuuli. No, sanotaanko ensiksi että kait sitä uskoo ja toivoo että tämä toinenkin olisi yhtä "helppo" kuin esikoinen, vaikka lottovoittohan se melkein olisi. Oli helppo tai ei, uskon että selviän ja jaksan kahden pienen kanssa. Uskon siihen täysin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en kertaakaan esikoisen kanssa ole kokenut itseäni ylitsepääsemättömän väsyneeksi. Tai jos synnytyslaitoksella vietetyt ensimmäiset vuorokaudet lasketaan niin silloin kyllä, mutta en kertaakaan sen jälkeen. Vaikka alkuun sai herätä usein öisin sain kuitenkin aina nukuttua sen verran kuin tarvitsin. Jos en yöllä niin päivällä. Siksi koen hyväksi nyt myös sen, että esikoinen on sen verran pieni että nukkuu vielä kahdet päiväunet. Alkuraskauden väsymyksen sain karkoitettua nukkumalla parin tunnin päiväunet iltapäivällä, näinollen väsymykseni ei vaikuttanut esikoisen kanssa touhuamiseen millään tavalla. Olen myös äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, etten tässäkään raskaudessa joutunut kärsimään pahoinvoinnista eikäsekään siis ole rajoittanut esikoisen hoitoa. Hän ei ole millään tavalla joutunut "kärsimään" äidin raskaudesta. Nyt toivonkin että loppuraskaus menee yhtä hyvin kuin ensimmäinen, ja yhtä hyvin kuin tämä on nyt alkanutkin.

Kuva

Ajattelen myös että ei se välttämättä ole yhtään helpompaa jos olisi pari kolmevuotias uhmaikäinen ja vauva, omat haasteensa varmasti siinäkin. Ja miksi sen pitäisi olla helppoa, äitiyteen kuuluu väsymys, pinnojen kiristyminen ymym. negatiivisetkin tuntemukset. Se ei voi olla ruusuilla tanssimista, ainakaan tosielämässä. Tällähetkellä koen suurimmaksi huolenaiheekseni jos jotain pitää keksiä niin sen, että millä ajalla sitten laitan ruokaa kun tuntuu ettei sitä nytkään saa rauhassa tehdä. Se on sitten järjestelykysymys, pitää alkaa ennakoimaan asioita paremmin ja valmistamaan/esivalmistamaan seuraavan päivän ruokia jo edellisenä iltana. Toinen jännityksen paikka on koiralisä siihen arkeen, mutta pelkäsin sitä turhaan esikoisenkin tultua joten luotan että kaikki menee siinäkin mielessä hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Onnekseni olen päässyt suurimmasta pakkomileteestäni pitää koti tiptop kunnossa aamusta iltaan, nyt minua ei edes ahdista se että kotona on turvallisuuden rajoissa sotkuista. Tarkoittaa siis leluja lattioilla ja muutama astia tiskipöydällä, pyykkikorissa koneellisen verran likapyykkiä pestävänä. Ei ahdista ei.

Kuva