Pikkusisko vai pikkuveli?

Pääni puhki olen miettinyt haluammeko seuraavassa ultrassa kuulla kumpi sieltä on tulossa,

tyttö vai poika. Enkä vieläkään ole päättänyt. Esikoisen kanssa emme tienneet kumpi tulee, ja siksi tunteet sanovat nytkin ettei tämänkään kohdalla kuulu tietää. Koen että se olisi epäreilua tälläkertaa tietää etukäteen.

Esikoisen kanssa koin kuitenkin ikäväksi kun kaikki arvailivat etukäteen kumpi sieltä tulee.

90% arvailijoista sanoivat että ihan selvä poikamaha. Sinulla on tuo poikaviivakin mahassa. Neuvolatäti sanoi olevansa 95% varma että tulee poika, sykkeet olivat siihen viittaavia. Kun tyttö syntyi, olin vähän hämilläni että ai tyttökö sieltä tulikin. En lainkaan pettynyt koska itse en odottanut kumpaakaan, mutta miten kaikki muut olivat niin erehtyneet. En haluaisi tälläkin kertaa kuulla noita arvailuja, koska niiden takia itsellekin muodostuu vanhempi tunne jompaan kumpaan.

Kuva

Yleinen käsitys on että kun perheessä on jo tyttö, niin ilmanmuuta nyt toivotaan poikaa. Ei se näin ole, ottaisin itse ihan yhtä mielelläni myös toisen tytön. Vaatteita olisi helppoa ja halpaa kierrättää tytöltä toiselle, ja heistä olisi ehkä enemmän seuraa toisilleen. Poika olisi ihan yhtä toivottu vaihtoehto, olisi ihanaa olla myös pojan äiti ja suoda isälle myös poika. Suvun jatkaja. Olen kysynyt mieheltä toivooko hän nyt poikaa? Hän toivoo tervettä lasta, aivan kuten minäkin.

Tunteet sanovat siis ettei oteta etukäteen selvää. Mies antaa minun päättää. Oma järki sanoo että olisi järkevää tietää ennalta että osaa varautua

- Pojalle on tehtävä paljon uusia hankintoja kuten vaatteita. Vauvan synnyttyä on ehkä vähän vaikea lähteä kahden pienen kanssa shoppailemaan eikäse muutenkaan ole ensimmäisenä mielessä

- Jos se on tyttö olisi esikoisen vanhat vaatteet ym. hyvä laittaa etukäteen käyttövalmiiksi.

- Lapsille tulee yhteinen makuuhuone ja leikkihuone. Leikkihuone on valmis, makuuhuone tulisi tapetoida ja sisustaa. Etukäteen jos tietäisi laittaakko tyttöjen makkari vai molemmille sopiva. Vauvan ja taaperon kanssa voi tapetointi ym. sisustaminen olla vähän haasteellisempaa.

Jos siis tietäisi kumpi tulee, olisi kaikki valmiina odottamassa synnytyslaitokselta kotiuduttua.

En kuitenkaan haluaisi poikaa pukea tytön vaaleanpunaisiin vaatteisiin.

Olenko ihan pöljä ja pinnallinen kun tälläisiä edes mietin??

Kuva

Täällä muuten aika hauskoja otsikoita aiheesta, itse en viitsinyt sen tarkemmin lueskella.

Ystäväni oli katsonut tuosta kiinalaisesta kalenterista että poika olisi tulossa, katsotaan onko siihen luottaminen.

Miten sinä jaksat?

Kahden pienen kanssa? Kun noin pieni ikäero ja kaikkea? Niinpä, hyvä kysymys johon en valitettavasti osaa vielä antaa vastausta. Mutta jos saan vastakysymyksiä esittää niin osaisiko joku vastata niihin? Olisiko elämä  jotenkin helpompaa jos olisimme odottaneet vielä pari vuotta? Sitten kun esikoinen ei nuku enää päiväunia ja on muutenkin isompi ja omatahtoisempi, ehkä myös uhmakäinen? Vai miten kauan pitäisi odottaa että olisi helppoa olla äiti? Olisiko se helpompaa käydä töissä, huolehtia esikoisesta ja olla vielä raskaana? Miksi sen pitää olla helppoa? Paljon kysymyksiä.

Kuva

Olen nyt selannut muutamaa blogia joissa on jo pieniä lapsia pienellä ikäerolla. Olen tullut siihen lopputulokseen etten halua lukea sen tarkemmin, koska valitettavasti ovat aika negatiivis-sävyisiä blogeja kaikkine tunteenpurkauksineen. En halua pahoittaa mieltäni toisen puolesta koska hänellä on rankkaa, enkä itse miettiä onko se sitten meilläkin noin hirveää. Mietin vain että miten sitä ennen jaksettiin? Ollaanko me nykyään niin mukavuudenhaluisia ettei siedetä stressiä, paineita, väsymystä? Ennenvanhaan lapsia tuli liukuhihtalta eikä silloin kysytty miten sinä jaksat? Se oli jaksettava.

Kuva



Näin koen sen itsekin että minun on pakko jaksaa! Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Tietoinen valinta, harkittu päätös. Jaksaminen on muutenkin niin suhteellinen käsite. Mitä pitää jaksaa? Huolehtia jälkikasvusta ja antaa rakkautta. Tarvitaanko siihen jotain ydinfysiikkaa tai opiskelua? Itse tiedostan omat voimavarani ja myöskin heikkouteni. Olen pohtinut niitä asioita jotka vaikuttavat ihmisen jaksamiseen, ja tässäkohtaa luonnollisestikin äidin jaksamiseen kahden pienen kanssa. En kuitenkaan ala tuloksiani täällä erittelemään koska tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta omalla kohdallani tiedostan asioita jotka vaikuttavat minun jaksamiseen. Katsotaan vuoden päästä saanko nauraa näille pohdinnoilleni kun olen toinen jalka parantolan ovenvälissä. Tai onnellisena siitä että kyllä minä tästäkin selvisin.

Kuva

Toinen lapsi

Moni varmasti miettii että miksi toinen lapsi jo nyt, näin pienellä ikäerolla esikoiseen. Toisille se on itsestäänselvää ja luonnollista että lapsia saadaan pienelläkin ikäerolla. Itse koen että lapsia juurikin saadaan, ei tehdä. Vaikka esikoinen sai alkunsa muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ja tämä toinenkin melko pian kun päätimme että toinen saa tulla, koen silti ne lahjaksi jotka olemme saaneet. Rakkaudella tehneet ja onneksemme saaneet.

Kuva

Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja sen vuoksi olen aina tiennyt että jos saan omia lapsia en halua heille liian suurta ikäeroa. Kymmenen vuotta on liian suuri, jos ajatellaan asiaa lasten kannalta. Veljestäni ei ollut minulle koskaan leikkiseuraa, emmekä nyt vanhemmallakaan iällä ole kovin läheisiä. Olin aina kateellinen niille joilla oli sisaruksia, ei tarvinnut miettiä kenen kanssa leikkisi eikä koskaan olla yksin. Vielä nykyäänkin harmittelen ettein minulla ole siskoa tai veljeä, joka olisi minulle kuin paras ystävä. Tämä oli siis selvä juttu että haluan lapset mm. tämän takia pienellä ikäerolla.

Kuva

 

Ensimmäinen ajatus monella on että miten sinä jaksat, kahden pienen kanssa. Tämä oli äitininkin ensireaktio kun asiasta kuuli. No, sanotaanko ensiksi että kait sitä uskoo ja toivoo että tämä toinenkin olisi yhtä "helppo" kuin esikoinen, vaikka lottovoittohan se melkein olisi. Oli helppo tai ei, uskon että selviän ja jaksan kahden pienen kanssa. Uskon siihen täysin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en kertaakaan esikoisen kanssa ole kokenut itseäni ylitsepääsemättömän väsyneeksi. Tai jos synnytyslaitoksella vietetyt ensimmäiset vuorokaudet lasketaan niin silloin kyllä, mutta en kertaakaan sen jälkeen. Vaikka alkuun sai herätä usein öisin sain kuitenkin aina nukuttua sen verran kuin tarvitsin. Jos en yöllä niin päivällä. Siksi koen hyväksi nyt myös sen, että esikoinen on sen verran pieni että nukkuu vielä kahdet päiväunet. Alkuraskauden väsymyksen sain karkoitettua nukkumalla parin tunnin päiväunet iltapäivällä, näinollen väsymykseni ei vaikuttanut esikoisen kanssa touhuamiseen millään tavalla. Olen myös äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, etten tässäkään raskaudessa joutunut kärsimään pahoinvoinnista eikäsekään siis ole rajoittanut esikoisen hoitoa. Hän ei ole millään tavalla joutunut "kärsimään" äidin raskaudesta. Nyt toivonkin että loppuraskaus menee yhtä hyvin kuin ensimmäinen, ja yhtä hyvin kuin tämä on nyt alkanutkin.

Kuva

Ajattelen myös että ei se välttämättä ole yhtään helpompaa jos olisi pari kolmevuotias uhmaikäinen ja vauva, omat haasteensa varmasti siinäkin. Ja miksi sen pitäisi olla helppoa, äitiyteen kuuluu väsymys, pinnojen kiristyminen ymym. negatiivisetkin tuntemukset. Se ei voi olla ruusuilla tanssimista, ainakaan tosielämässä. Tällähetkellä koen suurimmaksi huolenaiheekseni jos jotain pitää keksiä niin sen, että millä ajalla sitten laitan ruokaa kun tuntuu ettei sitä nytkään saa rauhassa tehdä. Se on sitten järjestelykysymys, pitää alkaa ennakoimaan asioita paremmin ja valmistamaan/esivalmistamaan seuraavan päivän ruokia jo edellisenä iltana. Toinen jännityksen paikka on koiralisä siihen arkeen, mutta pelkäsin sitä turhaan esikoisenkin tultua joten luotan että kaikki menee siinäkin mielessä hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Onnekseni olen päässyt suurimmasta pakkomileteestäni pitää koti tiptop kunnossa aamusta iltaan, nyt minua ei edes ahdista se että kotona on turvallisuuden rajoissa sotkuista. Tarkoittaa siis leluja lattioilla ja muutama astia tiskipöydällä, pyykkikorissa koneellisen verran likapyykkiä pestävänä. Ei ahdista ei.

Kuva