Äidin päiväkirja raskaudesta, jossa odotellaan pikkusisarusta isosiskolle (3/2011) syntyväksi 8/2012. Pohdiskelua, tuntemuksia, kuulumisia, raskaustietoutta, niitä tämä päiväkirja pitää sisällään. Toisessa blogissani Olet tyhtä taulu vasta- kirjoittelen elämästä isosiskona kanssa, tänne tulen purkamaan ajatuksia raskaudesta ja odotuksesta.

20. huhtikuuta 2012

Mitä tekisin tälläkertaa toisin?

Nyt kun on jo esikoisen kanssa kokemusta vauva hoidosta, on hyvä sanoa mitä tekisi toisin jos pystyisi. Jokainen lapsihan on toki erilainen ja omanlainen persoona, mutta silti tietyt jutut saattaa toimia eri lapsillakin. Ennen esikoisen syntymää minulla oli aika tarkkojakin periaatteita joistain jutuista, joita ajattelin etten varmana tee tai teen ainakin niin. Totuushan on että helpoimmalla pääsee kun ei etukäteen suunnittele, ei tule ylimääräistä stressattavaa ja turhia pettymyksiä kun asiat ei menneetkään niinkuin suunnitteli.

Ensimmäinen asia jonka "päätin" oli se että vauva saa nukkua omassa sängyssään alusta asti ja joka yö. Olin niin paljon kuullut kuinka kouluikäisetkin vielä tulevat yöllä viereen nukkumaan, kun ovat aina saaneet nukkua äidin ja isän välissä. Tiesin etten saa itse nukuttua jos pieni ja hento vauva nukkuu vieressäni, enkä myöskään suostunut siihen että isä menee muualle nukkumaan sen takia ettei kolme ihmistä mahdu yhteen sänkyyn.
Esikoinen onkin nukkunut aina omassa sängyssään, aivan kuten suunnittelinkin ja olen ollut siihen päätökseen todella tyytyväinen. Pienenä kun otin hänet yöllä rinnalle, ja hän nukahti siihen siirsin aina takaisin omaan sänkyyn, vaikka olisin itsekin torkahtanut. Niin ihanaa kuin se olisikin nukkua rakkaimman vieressä ja nukahtaa sylitysten, on se vaan niin paljon rauhallisempaa ja turvallsempaa että vauva nukkuu omassa sängyssään. Tyttö ei ole myöskään koskaan vaatinut päästä viereen nukkumaan, koska ei edes tiedä sellaisesta mahdollisuudesta.Toki tilanne voi vielä muuttua kun tyttö siirtyy isompaan sänkyyn josta pääsee itse pois, mutta sittenkin yritän viimiseen asti viedä hänet takaisin omaan sänkyyn.
Tätä aion noudattaa samalla tavalla myös tulevan vauvan kanssa, omaan sänkyyn alusta alkaen!


Ensikertalaisen imetys, huh heijaa. Vaikkei se mitään ydinfysiikkaa olekaan, niin on sitä nyt toisella kertaa niin paljon viisaampi siinäkin asiassa kun on yhden lapsen imettänyt. Meillä lähti heti alussa imetys sujumaan, vaikka maito ei heti rintoihin noussutkaan mutta tyttö kuitenkin löysi oikean imuotteen heti. Ongelma tuli vaan siinä, että kun en itse osannut kuunnella miten kauan vauvaa kannattaa rinnalla pitää per kerta, roikkui tyttö niissä tunti tolkulla, ikään kuin pitääkseen niitä tutteina. Moisesta imemisestä sitten sain hurjat rintatulehdukset heti kotiin päästyäni, juurin silloin kun maitoa alkoi tulvia ovista ja ikkunoitsa. Nännit olivat kuitenkin niin ruvella, ettei niillä pystynyt imettämään pariin päivään vaan pumppasin maidon ja annoin myös korviketta pullosta. Onneksi tyttö ei kuitenkaan tottunut liiaksi pulloon vaan huoli rintaakin 7kk asti, mutta nyt seuraavalla kerralla teen kyllä kaikkeni ettei pulloa tarvittaisi ollenkaan
a) pidän vauvaa rinnalla max 20min/rinta
b) osaan jo kuulla tuleeko rinnasta maitoa etten pidä vauvaa turhaan rinnalla vai imemässä tyhjää
(kuulee jos vauva nieleskelee niin silloin saa myös maitoa)
c) näiden lisäksi tiedän jo itselleni parhaan ja mieluisan imetysasennon

Esikoinen päätti itse lopettaa rinnalla syömisen ollessaan 7kk, samana päivänä kun oppi ryömimään eikä siis millään malttanut pysyä rinnalla vaan kieltäytyi siitä täysin. Mielestäni tuo oli ihan sopiva ikä lopettaa, tyttö söi myös kiinteitä ja kasvoi hyvin joten kaikki hyvin. En nytkään usko että haluan imettää minnekään 1v asti, johan se vieroituskin on siinä iässä paljon vaikeampaa kun toinen ymmärtää niin paljon.
Ja voihan se toki olla ettei toinen edes huoli rintaa, tai minulla ei nouse maitoa kuten viimeksi. Mene ja tiedä, en suunnittele etukäteen liikaa.


Esikoisen kanssa olin suunnitellut etten anna hänelle tuttia, mutta jo sairaalassa kun kysyivät saako antaa en jaksanut alkaa vääntämääsen sen asia kanssa vaan myönnyin. Sairaalassa tyttö ei tuttia huolinut, mutta kotona oli eri mallinen ja täällä hän sen huoli. Olin kuitenkin tarkka siinä ettei tuttia syöty hereillä ollessa, vaan se oli vain apu nukahtamiseen. Myös tämä suunnitelma piti, tutti oli käytössä vain nukkuessa ja vieroitin tytön siitä reilu kuukausi sitten. Nyt ollaan siis ilman tuttia, ja saman suunnitelman aion pitää toisenkin kanssa. Myös tuttipullosta luovuttiin tällä viikolla tytön ollessa 1v3vko, siinäkin asiassa tulen olemaan yhtä tiukka seuraavan kanssa.


Nämä kolme asiaa olivatkin sellaisia juttuja, joihin pystyn itse äitinä vaikuttamaan omilla toiminnoillani. Omassa sängyssä nukkuminen ja tutti-juttu ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat helpottaneet meidän elämää aika paljon. Vaikka alussa, ekoina kuukausina ei välttämättä ajattelee aikaa eteenpäin, niin itselläni oli aina mielessä myös tulevaisuus ja se että asiat olisivat helppoja ja rentoja myös jatkossa. Ei ole tarvinnut huudattaa tyttöä nukkumisjärjestelyissä, jos hän olisi alkuun saanut nukkua vieressä ja yht äkkiä ei enää saisikaan.
Tutin vieroituskin sujui yllättävän hyvin, kun se on ollut käytössä niin vähän.
On toki muitakin juttuja mitä teen samalla tavalla tai kokonaan toisin, mutta tässä oli ne "jyrkimmät" päätökseni.



13. huhtikuuta 2012

Neuvolassa rv 23

Tänään on viikkoja täynnä tasan 23.
Neuvolan tutkimuksissa kaikki hyvin, seuraava kerta onkin vasta keskuussa kun tähän väliin tulee lääkärissä käynti. En muista miten oli viime raskaudessa, mutta nyt kuulema ultrataankin. Siellä saakin sitten varman ja viimeisen siunauksen sille että tulokas on varmasti poika.

Painonmuutos oli jälleen mielenkiintoista, tosin ei mitenkään yllättävää: + 494g/vko
Tosin näillä viikoilla viimeraskadessa muutos oli +920g/vko joten ihan ei niihin grammoihin (vielä) päästy.

Kohdunpohjan korkeus oli 22,5cm ja sykkeet ~150. Eli edelleen poikasella olisi tyttösyke jos siihen on uskominen, koska syke korkea. Esikoistytön kanssa sykkeet olivat 130 luokkaa.

Massukin näyttää olevan samaa kokoluokkaa kuin viimeksi, vaikka nyt painan 2kg enemmän kuin viimeksi näillä viikoilla.

9. huhtikuuta 2012

Kun keho muuttuu

Kuten kaikilla raskaana olevilla naisilla, myös minulla keho muuttuu toistamiseen raskauden myötä. Tämä toinen raskaus on tähän asti ollut kuin identtinen ensimmäiseen raskauteen verrattuna, samoja oireita on ollut ja jäänyt tulematta. Monesti olen miettinyt että oma kehoni on kuin luotu raskaana olemiseen, niin hyvin se sietää kaikkia hormonaalisia muutoksia ilman suuria oireiluja. Pahoinvoinnista en ole joutunut kärsimään tässäkään raskaudessa, enkä myöskään ylitsepääsemättömästä väsymyksestä. Tästä olenkin erityisen kiitollinen omalle keholleni; olisi ollut todella harmillista voida pahoin ja olla väsynyt samaan aikaan kun pitäisi olla hyvä ja jaksava äiti esikoiselle, varsinkin kun hän on niin pieni ja tarvitsee paljon hoivaa ja huolenpitoa.

En ole myöskään huomannut mitään järkyttäviä mielialanmuutoksia itsessäni. Olen aina ollut herkkä ja helposti itkevää tyyppiä, niin ilot kuin pienet surutkin saavat minut helposti tunteilemaan. Tosin tätä jos kysyisi mieheltä olisi hän varmasti eri mieltä, ihan vaan vaikka sen takia että on yleinen oletus että raskaana olevat naiste ovat kärttyisi ja helposti suuttuvia. Edellisessä raskaudessa muistan varsinkin synnytyksen jälkeen olleeni todella itkuherkkä, varsinkin kotiinpääsy sairaalasta oli maailman toiseksi hienoin asia silloin. Jopa koiran näkeminen viiden päivän eron jälkeen sai minut itkemään suunnattomasti, onnesta. Väsyneenä toki muutenkin pikkuasiat saavat suuret mittakaavat.


 Vatsan kasvu on ilman muuta se suurin ja ihanin muutos omassa kehossa, siitä näkee miten vauva kasvaa. Niin ihanaa kun se onkin, tuo se myös harmillisempia muutoksia.
Ennen esikoista painoin 47kg, olen aina ollut liian  laiha ja jopa kärsinyt siitä että kaikki vaatteet olivat liian isoja ja vartaloni epänaisellisen laiha. Niinpä ekan raskausen aikana kertyneet +20kg olivat oikein tervetulleita enkä missään vaiheessa kauhistellut tuota kilomäärää. En stressannut niiden lähtöä vaikka sairaalaan jäikin muistaakseni vain 6kg. En myöskään edes suunnitellut painon pudotusta saatika vatsan kiinteytystä, koska tiesin jo tuolloin että toinen raskaus olisi melko pian edessä. Näinollen kaikki laihduttaminen ja tylsät vatsalihasliikkeet olisivat olleen aivan turhia. Kuin itsestään paino tippui kahdeksassa kuukaudessa 54kg:n ja tuo paino olikin minusta ihan ihannepaino; mahduin taas melkein kaikkiin vanhoihin housuihini vaikka vatsani olikin löllöä makkaraa.
Tänään painan 60kg, eli painoa on taas tullut samaan nousevaan tahtiin kuin viimeksi. En edelleenkään ahdistu noista kiloista, vaikka tiedän etten varmastikaan pääse enää tuohon 54kg:n mistä marraskuussa lähdettiin. Tulee mitä tulee, lähtee mitä lähtee ja tiedän että saan vaikka kaikki pois jos jaksan ja huvittaa tehdä asian eteen jotain. Luulenpa ettei huvita.



Raskausarpia minulle ei tullut ensimmäisessä raskaudessa vatsaan ollenkaan, eikä ainakaan vielä tälläkään kertaa. Rasvasin/rasvaan vatsaani joka ilta, vaikken tästäkään asiasta stressinäppylöitä saa. Sen sijaan muutaman viirun sain lantiooni, ja niinkin yllättävään paikkaan kuin toiseen pohkeeseeni. Loppuraskaudessa jalkojen turvotus oli aikamoista, joten kuivat sääreni saivat osansa siitä. Myös rintani säästyivät arvilta, vaikka yhdessä illassa maidon noustessa turposivatkin kuin ilmapallot vappuna.


Ihmettelen suuresti ettei minulle ole tullut mitään erityisia mielitekoja, kun niin paljon kuulee juttuja siitä mitä kaikkea naiset alkavatkaan syömään raskauden aikana. Tosin ennen en ole koskaan pitänyt maidosta, kunnes ekassa raskaudessa minun alkoi tekemään sitä mieli. Muuten kyllä ruoka maistuu oiken hyvin, vaikka syön mielestäni kuten aina ennenkin, ja siksi vähän ihmetyttääkin tuo hurja painonnousu.


Ihoni voi hyvin, ja hiusten runsas kasvu on seikka jonka toistamiseen huomaan nyt raskaana ollessani. Kun edellisen synnytyksen jälkeen hiukset alkoi tippua päästä tuppoina, ovat ne varmasti nyt alkaneet kasvaa takaisin. Varsinkin ohimoilla ja niskassa huomaa miten sieltä kasvaa uutta tuuheaa hiusta ihan eritavalla kuin "normaalitilassa".


Öisin täytyy jo nousta vessaan vaikka kohtu itsessään ei vielä niin hirvittävästi rakkoa painakaan. Sitä odotellessa, kun yöllä saa herätä kolme kertaa pissalle. Mukavaa valmistautumista taas yöllisiin heräilyihin jotka vauvan tullessa ovat jälleen edessä.

Minkälaisia hassuja mielitekoja muilla on ollut raskausaikana?


5. huhtikuuta 2012

Vertaistuki

Jo yhden lapsen äitinä tiedän miten tärkeää on vertaistuki, tuttuja joilla on myös pieniä lapsia. Kaikista parasta on jos tuttavien lapsi/lapset ovat suht saman ikäisiä kuin omat lapset, varsinkin vauva-aikana se on ensiarvoisen tärkeää. Löytyy yhteiset puheenaihet, surut ja murheet ja toki myös ilot on mukava jakaa jonkun muunkin kuin isän tai muiden sukulaisten kanssa.



Itse tapasin synnytyssairaalaan tutustuessani muutaman äidin, joista yhden tapasin uudestaan yliaikaiskontrollissani; myös hänen raskaus oli mennyt yli ja käynnistettäisiin samana päivänä kuin minunkin synnytys. Sinä aamuna kun menin sairaalaan, oli tuo äiti juuri synnyttänyt pojan. Sinä aikana kun odottelin sen kaksi vuorokautta synnytyksen käynnistymistä, oli tuosta äidistä minulle korvaamaton tuki ja turva, seuraa pitkinä iltoina. Siitä asti olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä ja tavanneet vauvojen kanssa kuukausittain, nyt harvemmin kun hän on jo palannut takaisin työelämään. Hänen kauttaan tutustuin myös toiseen äitiin jolla on kuukauden vanhempí poika, myös hän on nykyään hyvä ystäväni.
Monen sattumien summan kautta olen tutustunut myös äitiin jolla on samana päivänä syntynyt poika kuin meillä, itseasiassa olimme samaan aikaan synnyttämässä mutta se selvisi vasta jälkikäteen. Ikäeroa meidän lapsilla on 19min ja asumme 2km säteellä toisistamme  :)

Olisi mukavaa tutustua uusiin äiteihin, kenties sellaisiin jotka ovat saamassa lapsia tänä vuonna kuten minäkin
(laskettu aikani  on elokuussa)

Siispä kysynkin, onko täällä kuulolla äitejä Uudenmaan alueelta?