Toinen lapsi

Moni varmasti miettii että miksi toinen lapsi jo nyt, näin pienellä ikäerolla esikoiseen. Toisille se on itsestäänselvää ja luonnollista että lapsia saadaan pienelläkin ikäerolla. Itse koen että lapsia juurikin saadaan, ei tehdä. Vaikka esikoinen sai alkunsa muutaman kuukauden yrityksen jälkeen ja tämä toinenkin melko pian kun päätimme että toinen saa tulla, koen silti ne lahjaksi jotka olemme saaneet. Rakkaudella tehneet ja onneksemme saaneet.

Kuva

Itselläni on kymmenen vuotta vanhempi veli, ja sen vuoksi olen aina tiennyt että jos saan omia lapsia en halua heille liian suurta ikäeroa. Kymmenen vuotta on liian suuri, jos ajatellaan asiaa lasten kannalta. Veljestäni ei ollut minulle koskaan leikkiseuraa, emmekä nyt vanhemmallakaan iällä ole kovin läheisiä. Olin aina kateellinen niille joilla oli sisaruksia, ei tarvinnut miettiä kenen kanssa leikkisi eikä koskaan olla yksin. Vielä nykyäänkin harmittelen ettein minulla ole siskoa tai veljeä, joka olisi minulle kuin paras ystävä. Tämä oli siis selvä juttu että haluan lapset mm. tämän takia pienellä ikäerolla.

Kuva

 

Ensimmäinen ajatus monella on että miten sinä jaksat, kahden pienen kanssa. Tämä oli äitininkin ensireaktio kun asiasta kuuli. No, sanotaanko ensiksi että kait sitä uskoo ja toivoo että tämä toinenkin olisi yhtä "helppo" kuin esikoinen, vaikka lottovoittohan se melkein olisi. Oli helppo tai ei, uskon että selviän ja jaksan kahden pienen kanssa. Uskon siihen täysin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en kertaakaan esikoisen kanssa ole kokenut itseäni ylitsepääsemättömän väsyneeksi. Tai jos synnytyslaitoksella vietetyt ensimmäiset vuorokaudet lasketaan niin silloin kyllä, mutta en kertaakaan sen jälkeen. Vaikka alkuun sai herätä usein öisin sain kuitenkin aina nukuttua sen verran kuin tarvitsin. Jos en yöllä niin päivällä. Siksi koen hyväksi nyt myös sen, että esikoinen on sen verran pieni että nukkuu vielä kahdet päiväunet. Alkuraskauden väsymyksen sain karkoitettua nukkumalla parin tunnin päiväunet iltapäivällä, näinollen väsymykseni ei vaikuttanut esikoisen kanssa touhuamiseen millään tavalla. Olen myös äärimmäisen kiitollinen omalle keholleni, etten tässäkään raskaudessa joutunut kärsimään pahoinvoinnista eikäsekään siis ole rajoittanut esikoisen hoitoa. Hän ei ole millään tavalla joutunut "kärsimään" äidin raskaudesta. Nyt toivonkin että loppuraskaus menee yhtä hyvin kuin ensimmäinen, ja yhtä hyvin kuin tämä on nyt alkanutkin.

Kuva

Ajattelen myös että ei se välttämättä ole yhtään helpompaa jos olisi pari kolmevuotias uhmaikäinen ja vauva, omat haasteensa varmasti siinäkin. Ja miksi sen pitäisi olla helppoa, äitiyteen kuuluu väsymys, pinnojen kiristyminen ymym. negatiivisetkin tuntemukset. Se ei voi olla ruusuilla tanssimista, ainakaan tosielämässä. Tällähetkellä koen suurimmaksi huolenaiheekseni jos jotain pitää keksiä niin sen, että millä ajalla sitten laitan ruokaa kun tuntuu ettei sitä nytkään saa rauhassa tehdä. Se on sitten järjestelykysymys, pitää alkaa ennakoimaan asioita paremmin ja valmistamaan/esivalmistamaan seuraavan päivän ruokia jo edellisenä iltana. Toinen jännityksen paikka on koiralisä siihen arkeen, mutta pelkäsin sitä turhaan esikoisenkin tultua joten luotan että kaikki menee siinäkin mielessä hyvin. Tai ainakin kohtalaisesti. Onnekseni olen päässyt suurimmasta pakkomileteestäni pitää koti tiptop kunnossa aamusta iltaan, nyt minua ei edes ahdista se että kotona on turvallisuuden rajoissa sotkuista. Tarkoittaa siis leluja lattioilla ja muutama astia tiskipöydällä, pyykkikorissa koneellisen verran likapyykkiä pestävänä. Ei ahdista ei.

Kuva