Äidin päiväkirja raskaudesta, jossa odotellaan pikkusisarusta isosiskolle (3/2011) syntyväksi 8/2012. Pohdiskelua, tuntemuksia, kuulumisia, raskaustietoutta, niitä tämä päiväkirja pitää sisällään. Toisessa blogissani Olet tyhtä taulu vasta- kirjoittelen elämästä isosiskona kanssa, tänne tulen purkamaan ajatuksia raskaudesta ja odotuksesta.

16. maaliskuuta 2012

Rakenneultrassa

Eilen oltiin koko perhe sairaalalla rakenneultrassa ja siellä selvisi että pikkuisella on kaikki hyvin. Siihen luotinkin, en tässäkään raskaudessa ole murehtinut turhia vaan luottanut että kaikki on hyvin. Vauvan pituus 19cm vastaa täsmälleen viikkoja eli 19+0. Kotona mittanauhalla katsoin tuon 19cm, ja isohan hän jo on. Hassua, että hänellä on jo 4cm reisuluu ja aivot samaa kokoluokkaa (jos nyt kuulin ja ymmärsin kätilön puheita oikein). Ihan täysillä en pystynyt ultrausta seuraamaan koska esikoinen hääräsi siinä ympärillä, vaikka isänsä sylissä suurimman osan ajasta olikin. Hyvät unenlahjat on pikkuisella, aika pitkään sai massua hölskytellä ennenkuin saatiin potku näkyviin, mutta kyllähän hän senkin meille näytti.


Ja voinhan minä sen teille kertoa, että pikkuveli sieltä on tulossa!

Oma mielikuvani liikkeiden perusteella oli että poika, koska tämä kaveri liikkuu paljon enemmän ja potkii kovempaa kuin esikoistyttö. Eikös yleinen mielikuva ole että pojat ovat vilkkaampia? Niin ja veikkasihan se neuvolatätikin jo sykkeiden perusteella tämän(kin) olevan poika, joten oikeaan osui hän tälläkertaa.Muuten olinkin varma tytöstä, tämä raskaus on ollut niin identtinen edelliseen verrattuna.

Mutta ihanaa saada poika, pieni pikkuveli tytölle. Sitten meillä on tyttö ja poika!
Vaikka olisin ilahtunut toisesta tytöstä yhtä paljon, on silti aivan täydellistä saada myös poika tähän perheeseen. Jotenkin koen että annan miehelleni pojan, en tiedä mistä moinen tunne mutta niin sen ajattelen. Juontaakohan toisesta yleisestä käsityksestä että jokainen mies haluaa pojan.

Nyt ei enää odoteta vauvaa, vaan odotetaan POIKAA! Silti jännitettävää synnytykseen riittää vaikka sukupuolta ei tarvitsekaan enää jännittää. Tällähetkelle odotan että...

  • Saan kuulla että hän on yhtä terve ja hyvinvoiva kuin siskonsakin oli syntyessään
  • Odotan näkeväni hänet ja sitä onko hän paljon siskonsa näköinen
  • Mietin onkohan hänkin yhtä pitkä ja painava kuin siskonsa oli syntyessään
  • Onko hän enemmän minun vai isänsä näköinen
  • Onko hänellä yhtä pitkät, paksut ja mustat hiukset kuin siskollaan
  •  Onko hänellä myös siniset suuret silmät, ja pitkät mustat ripset kuin siskollaan
  • Onko hänellä yhtä pitkät pienonsoittajan sormet kuin siskolla
  • Ja syntyyköhän hän ajoissa vai joudutaanko taas synnytyksen käynnistykseen?? 

Paljon on siis vielä jännitettävää ja odotettavaa, vaikka luulin että se sukupuoli on se ainut asia jonka odottaa saavansa tietää.


Sopii arvata mitä tämä mamma alkaa seuraavaksi tekemään?
Siitä seuraavaksi ;)

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, paljon onnea hyvistä kuulumisista ja pojasta <3 Pojat on ihania!

Anonyymi kirjoitti...

..Meillä poika oli todella rauhallinen, ei paljon potkuja tuntunut. Sen takia hommasinkin dopplerin :)

Linda kirjoitti...

Onnea hirmusti <3 olinkin juuri tulossa kysymään miten ultrassa meni ;D Istukka oli takaseinässä vai?

Satu kirjoitti...

Voi ihanaa saatte pojan! :D
Vaikka kaikki varmasti aina ajattelee, että ei sukupuolella ole väliä, kunhan on terve, niin on se jotenkin niin täydellistä, että on sekä tyttö että poika. :)

Suski kirjoitti...

Ihanaa, nyt sitten vain niitä vaaleansinisiä vaatteita ostelemaan! ;)

jenni. kirjoitti...

onnea poikalupauksesta! :)

Maiu kirjoitti...

Onnea mukavista ultrakuulumisista! Sieltä pikkuinen poika on sitten tulossa, ihana juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka :)
Onnea kovasti ultrakuulumista! Ollaan muuten ihan samoilla viikoilla, itselläni on tänään 19+4 ja LA 6.8. ja esikoista odotan. Ultraa joudutaan kyllä odottelemaan ensi viikon torstaihin asti :( Tulis se torstai jo, ei jaksais enää odotella!:D Olen muuten uusi lukija, löysin blogisi vasta äskettäin. Kivaa kyllä lueskella näitä juttuja.
-E-

-N- kirjoitti...

KIITOS KAIKILLE! Olette aika suloisia!

ANNIKA, pojatkin ovat ihania, erilaisia ja erilaisuus se vasta ihanaa onkin! Jännitellään seuraavaksi sinun ultraasi, ja ehkä myös tietoa kumpi sieltä tulee? Kaikki on varmasti hyvin!!

LILLA, juu takaseinässä oli istukka, mistäs arvasit? Tytön kanssa se oli edessä ja siksi nuo potkutkin tuntuu nyt paljon paremmin.

SATU, täydellistä onkin aika osuva sanavalinta. Ei niin että se olisi parasta, mutta täydellistä, niinkuin täyttä. Äh, en osaa selittää mutta tiedät varmasti mitä tarkoitan.

SUSKI, juu ostoksille vaan. Tosin tää mamma taitaa ostaa kaikki värikkäät turkoosit ym. vaatteet. Aiheen tiimoilta onkin valmiina postaus tuloillaan..

Kiitos JENNILLEKIN!

Ja MAIULLE kiitos, toivottavasti olisi pikkuinen poika, ainakin vähän pienempi kuin tyttö oli ;)

Moikka anonyymi -E-, kiva kun jätit terveisesi!! Oi ihanaa, esikoisen odotus. Niin erilaista, eritavalla ihanaa vaikka ihanaa tämä toisenkin lapsen odotus ja saaminen on. Postausideoita on pää täynnä, ja yritän pitää mielessä kokoajan myös "ensikertalaiset" siksi mukana on myös vinkkejä ym. Kumpa olisin itsekin silloin tajunnut blogit.

Minna kirjoitti...

Voi, ihanaa! Onnea kovasti pojasta <3

höpsö kirjoitti...

Ihanaa! Paljon onnea :) mullakin on ollut aina semmoinen kuva että jokainen mies haluaa pojan, minä olen pojan jo miehelleni antanut nii oiskohan meillä seuraavaksi tytön vuoro ;)

angel86 kirjoitti...

Onnittelut! Kylläpäs poikia nyt tulee :) Nyt vain pojan värisiä vaatteita ostamaan. Täällä ostettiin ensimmäiset siniset sukat :D

Linda kirjoitti...

Arvasin juuri tuosta kun mainitsit hyvin potkut tuntuvan ja voimakkaina :) itsellä kun on edessä "mattona" eli välillä jos potkuja tuntuu niin sivuilla tunnen :)

Anttis kirjoitti...

Nyt vasta bongasin tämän ihanan uutisen. Onnea odotukseen! Meillä muuten poika oli todella vilkas mahassa..ja on edelleenkin :D Olisi mielenkiintoista kokea olisiko se miten erillaista tytön kanssa.

-N- kirjoitti...

Kiitos Ada! On aika ihanaa, vielä näin muutama päivä tiedon jälkeen tuntuu vielä ihanammalta saada myös poika!

Höpsö, kiitos! Joku hassu ajatus se on, vaikka isin tyttö tuo tyttökin on. Mutta ehkä poikien kanssa isit voi vähän enemmän tehdä miesten juttuja, kuten jääkiekkoa sählyä jalkapalloa ymym joista kyllä pienet tytötkin tykkää..

Angel86, kiitos! Joo mustakin tuntuu että poikia tulee joka puolelle, myös esikoistytön kaikki kaverit ovat poikia.

Lilla, juu tuntuu paljon enemmän kuin ekassa raskaudessa jolloin istukka oli edessä. Kiva sitten loppuraskaudessa tuntea ne potkut eritavalla kuin viimeksi.

Anttis, kiitos! Uskon kyllä sit loppujen lopuksi että on vauvan persoonasta kiinni nuo liikkeet. Meillä tyttö oli/on nytkin aika rauhallinen tapaus ja oli sitä jo mahassakin (ja syntyikin vasta rv42+2 ei siis millään kiireellä). Mut saas nähdä :)

Marie kirjoitti...

Voi miten ihana uutinen! :)